Pekan Pilkkiretket

Tasurikarkelot

2010-03-01T10:45:00.000-08:00

Viime torstaiksi luvattiin hienoa kalakeliä, heikkoa tuulta, aurinkoista ja vain pikkupakkasta. Anoin siis joustavalta pomoltani iltapäivän saldovapaaksi ja suuntasin lähivesille pilkille. Säätiedotus ei ihan pitänyt paikkaansa. Taivas oli pilvessä ja tuulikin kohtalaisesti, kun kahlasin polveen ulottuvassa hangessa jäälakeudelle. Kulkemisen teki entistäkin raskaammaksi jään ja lumen välissä lilluva vesikerros. Parinsadan metrin litsislätsis rämpimisen jälkeen oli pakko pysähtyä jäähdyttelemään. Kairasin ensimmäisen avannon ja viivähdin sen äärellä hetken aikaa.

Epäilin vahvasti, että olin väärään aikaan pilkillä. "Jään alla on varmasti säkkipimeää ja ahvenet odottelevat horroksessa kevättä ja lumikerroksen ohenemista."

Tunnelma koheni hivenen, kun joku kävi pukkaamassa tasuria. Enempiä tärppejä en saanut, vedin pilkin ylös ja jatkoin taivallusta. Seuraavakin avanto oli hiljainen. En saanut tärpin tärppiä tasuriin enkä morriin. Vähän matkan päässä oli moottorikelkan tekemä ura. Tein kolmannen avannon paikkaan, jossa uran kohdalle oli syntynyt pieni jäätynyt lammikko. Arvelin, että siitä tulvisi vähän valoa myös syvyyksiin. Päästin siis räikeän värisen tasurini kohti pohjaa hiukan toivorikkaammalla mielellä. Sääkin oli vaivihkaa parantunut. Aurinko kajasteli ohenevan pilviverhon takaa ja tuuli asettui. Tärppiä sain jonkin aikaa odottaa, mutta odotus palkittiin. Ensimmäinen nykäisijä jäi kerrasta kiinni ja osoittautui kivan kokoiseksi fileassuksi. Pilkki takaisin pyyntiin ja kun se tavoitti pohjan oli jo ahven kiinni, sitten kolmas, neljäs ja viides. Kohta jäällä jo sätki parikymmentä reilu satagrammaista raitapaitaa. Syönti hiljeni ajoittain, mutta kun pilkillä tömisytteli ja pöllytteli reippaasti pohjaa, alkoivat ahvenet taas kiivaasti iskemään kiinni. Moni oli leuan alta tai poskesta koukussa, joten kalaa taisi olla syvyyksissä melkoisesti. Kokeilin myös metrin pari pohjan yläpuolelta ja sainkin päivän vauraimmat, reilu parisataagrammaiset välivedestä. Vettä paikalla oli kuutisen metriä.

Koska saalis oli jo turvattu päätin, kokeilla myös morrilla ja kärpäsentoukilla? Ottaisiko niihin yhtä hyvin. Syönti loppui kuin seinään. Uitin morria muutaman minuutin kunnes viimein joku maistoi toukkaa. Vedin apaattisen oloisen saaliin jäälle ja se osoittautuikin luikertelevaksi ja kiemurtelevaksi kivinilkaksi. Päästin kiemurtelijan takaisin syvyyksiin ja jatkoin tasuriongintaa. Siihen ottikin heti ahven ja syöntikarkelo jatkui. Vajaan kolmen tunnin kuluttua alkoi saaliin määrä jo hirvittää ja päätin lopettaa. Sulloin siis kalat reppuun ja käänsin katseen kohti mannerta. Paikalle osunut ystävällinen moottorikelkkailija tarjosi kyydin rantaan, joten säästyin hikiseltä rämpimiseltä ja painavan repun raahaamiselta.

Vajaan kolmen tunnin saalis painoi 8,6 kiloa. Päästelin alle satagrammaiset takaisin kasvamaan. Jos olisin ottanut nekin, olisi reppu painanut kymmenkunta kiloa. Kalojen keskipaino oli 125 grammaa, suurin 232 g. Kovin isoja ahvenet eivät olleet, mutta hyvää filekokoa kuitenkin. Niiden syönnöksestä löytyi puolittain sulaneita pieniä kaloja. Muutaman pystyin tunnistamaan kiiskeksi. Eipä ihme, että ahvenet ottivat halulla tasuriin, mutta hyljeksivät morria. Ne jahtasivatkin isompaa saalista. Kirkkonummen Vitträskin ahventen vatsoista löytyy usein kiiskiä. Ahvenet tuntuvat talvella tykkäävän piikikkäistä serkuistaan. Niitä löytyykin melkein joka paikasta. Ahvenilla riittää siis kalaruokaa ja tasuri pelittää, kun oikea hetki koittaa. Paljon on vierähtänyt aikaa siitä, kun edellisen kerran oli se oikea hetki. Milloinkahan tulee seuraava. Osuiskohan jo ens lauantaihin, kun Seurasaarenselällä mietellään kaupungin mestaruudesta.

Sähkökoukku vs. Lohet Vuosaaressa

2010-02-21T00:41:00.000-08:00

Viikko sitten käytiin HKR:n ja Helenin kalakerhojen perinteinen pilkkimittelö Vuosaaren Aurinkolahdella. Sää oli aamulla pilvinen ja tuulinen, pakkasta vajaa kymmenen astetta. Se ei kuitenkaan pilannut leppoisaa tunnelmaa. Aurinkokin näyttäytyi puolen päivän aikaan.
Kokeneemmat jakoivat ennen jäälle lähtöä auliisti vinkkejä mahdollisista ottipaikoista. Ahventa on tänä talvena tullut vaihtelevasti lahden molemmilta reunoilta, kerrottiin. Hanhenmarssia etenimme sitten potentiaaliselle, niemestä ulos työntyvälle matalikolle, pilkit pyytämään ja tärppiä odottamaan. Ei antanut kalaa ensimmäinen reikä. Hiljaista oli toisessakin. Kolmannen tyhjän avannon jälkeen kävin jututtamassa konkari Manua. Yksi kiiski oli kertynyt saaliiksi pilkkigurulle. Silloin iski huoli. Ovatko kalat kokonaan sulkeneet suunsa tai häipyneet ulappavesille. Manu arveli, että lahden toisella puolen kannattaisi ehkä käydä. Hannu, Kari ja Antti olivat kävelleet suoraan sinne. Pakkasin siis kamat ja lähdin poikien perään, tai en ihan suoraan vaan etuoikealle karttaan piirretyn pohjakakun kohdalle.
Löysin matalikon ensiyrittämällä. Kokeilin kolmesta avannosta ilman tulosta ja lähdin kyselemään poikien kuulumisia. Hannun liikkeista näin, että jotain toimintaa taitaa jään alla olla.
Paikanpäällä selvisi, että kalaa on mutta syönti on nihkeää. Survarin toukilla syötetyllä tapsipilkillä oli tullut joitakin raitapaitoja. Omat pyytöni ovat tasuri ja kärpäsentoukilla syötitetty morri.
Heti ensimmäisestä avannosta tuli tärppi. Kala oli kuitenkin kiiski, jota ei kilpakaloihin lasketa. Hannu taas nosteli ahvenen sieltä, toisen täältä. Antti ja Karikin olivat jo saaneet saalista. Ahkeralla yrittämisellä sain minäkin lopulta ensimmäisen ahvenen, toisen ja kolmannenkin. Kello yhteen mennessä oli kassissa viisi ahventa. Paljoa ei ollut muillakaan paitsi Hannulla, jonka saalispussi pullisteli voittoa enteilevästi.
Niinhän siinä kävi, että Hannu pokkasi päävoiton 1,7 kilon saaliilla, toiseksi tuli konkarimme Kaikusalo ja kolmanneksi Atte, joka oli tehnyt oman valinnan ja löytänyt pronssiahvenet lahden perukoilta. Oma pussini painoi peräti 330 g, sijoitus kuitenkin kymmenen joukossa (koko porukka viitisentoista ukkoa)
Joukkueiden välisen mittelön voitti Sähkökoukku ja hyvänä kakkosena maaliin tulivat Lohet puolet pienemmällä joukkueellaan.

Voittaja näyttää ahvenen mallia

Paluu Krunikalle 23.1.2010

2010-01-30T05:52:00.000-08:00

Ennen oli kaikki paremmin. Talvet olivat talvia ja kesällä paistoi aina aurinko. Kalaa saatiin aina ja melkein jokapaikasta. Vai kultaako aika muistot?
Pidin nuorena kalapäiväkirjaa. Se on yhä tallessa kirjahyllyssä. Kalapäiväkirja ei valehtele. Siihen on kirjattu faktat siinä toivossa että niistä olisi hyötyä kalasaaliin kartuttamisessa. Asuimme Helsingin Kalliossa. Kesät vietettiin Kuivahevosen saaressa kaupungin itäpuolella. Talvella käytiin pilkillä stadin lähivesillä, etupäässä Kruunuvuorenselällä eli Krunikalla. Alla on päiväkirjan sivu talvelta 1970. Se aukeaa isommaksi kuvaa klikkaamalla. Olin silloin 15 vuotias. Ahventa jahtasimme tuolloin kuten nykyäänkin. Kalaa saatiin aina kun oltiin kalassa, mutta ahven oli tiukassa. Jos konttiin kertyi 5 ahventa oltiin tyytyväisiä. Kymmenen oli jo juhlimisen arvoinen saalis. Kivinilkkaa saatiin paljon, mutta sitä ei arvostettu muuten kuin hyvänä syöttiaineksena. Kivinilkan sitkeälihaisesta pyrstöosasta leikattiin file, joka siivutettiin pilkin koukkuun sopiviksi paloiksi. Niillä saatiin jos saatiin ahventa.

Helsingin jätevedenpuhdistus oli tuolloin vielä lapsenkengissä. Sörnäisissä mm. oli viemäri joka syyti kakat ja pissat suoraan mereen. Koko kaupungin sisäsaaristo oli ylirehevöitynyt ja sameavetinen. Pilkin kun pudotti Krunikalla avantoon, se hävisi samantien näkyvistä ruskean harmaaseen veteen. Näkyvyyttä oli parhaimmillaankin reilusti alle puolimetriä. Vantaanjoki oli likaviemäri, joka kuljetti Uudenmaan kuntien likavedet Vanhankaupunginlahteen. Siitä huolimatta kannoimme jokaisen ahvenen kotiin, jossa ne suomustettiin, perattiin ja valmistettiin ruuaksi. Pienuudestaan huolimatta tai ehkä sen takia saalis oli tärkein asia kalastuksessa.
Kuivahevosen saari oli toista maata. Se oli paratiisi puhtaan meren keskellä. Vaikka se oli vain kuusi kilometriä Vuosaaresta etelään, oli meri siellä puhtaan kirkas. Tuuheiden rakkolevämetsien peittämä pohja näkyi vielä kolmen metrin syvyydessä. Kun sieltä ajoi veneellä kohti Eläintarhanlahtea saattoi Hevossalmen sillan jälkeen tuntea nenässään viemäreiden tuoksun. Laajasalon öljysataman vaiheilla meri muuttui sameaksi. Silloin tällöin pinnalla näkyi öljylaikkuja. Se oli sitä aikaa. Meri oli kahtiajakoinen. Ulkomeri oli kristallin kirkas ja Helsingin sisälahdet saastuneet.
Nykyään likavedet johdetaan keskusviemäriin ja puhdistamoon. Helsingin ja joidenkin sisämaan kuntien puhdistetut jätevedet johdetaan meriviemäriä pitkin ulkomerelle. Niin on tehty kolme vuosikymmentä. Sisäsaaristossa meri on paljon puhtaampi kuin 70-luvulla. Pohja näkyy vielä metrin syvyydessä, joskus syvemmälläkin. Ulkosaaristossa ja avomerellä ollaan menty paljon huonompaan suuntaan. Koko Itämeri on nykyään rehevöitynyt. Syvänteiden happikadot ja sinilevien kukinnot piinaavat. Itämeri on vakavasti sairas. 70-luvulla sairaus keskittyi vielä sisäsaaristoon, nyt koko meri on kipeästi avun tarpeessa.

Palasin Krunikalle pilkkireissun merkeissä viime lauantaina 40 vuoden tauon jälkeen. Mukana olivat myös työkaveri Manu ja Akseli, joka on vielä alle kahdenkymmenen. Pakkanen paukkui aamulla miinus kahdessakymmenessä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli aivan tyyntä kun kairailimme ensimmäiset reijät Kulosaaren Kasinon edustalle. Auringon kivutessa korkeammalle ja pakkasen hiukan hellittäessä alkoivat ahvenetkin heräillä. Muutaman tunnin kalastuksen tuloksena omaan pussiin kertyi parisen kiloa ahvenia. 40-vuoden takaisella mittapuulla se olisi ollut valtava saalis. Nyt tuntui siltä, että kala ei oikein ollut syönnillään. Otit olivat varovaisia ja syöntiputkea ei saanut missään käyntiin.
Kävimme myös Nimismies luodon edustalla ja lähempänä Laajasaloa olevalla karikolla. Kummastakaan emme löytäneet kalaa. Kivinilkkoja emme saaneet ensimmäistäkään emmekä norsseja joka oli aikoinaan myös yleinen kala Krunikalla. Päivässä oli kuitenkin juhlan tuntua. Hieman oli ilmassa myös haikeutta. Lapsuus ja nuoruus ovat jo kaukana takana, omat lapsetkin lentäneet jo kotoa. Toisaalta, jos terveyttä riittää, niin Krunikalle voi palata vielä parinkymmenen vuoden päästäkin. Enpä taida odottaa niin pitkään. Jos luoja suo niin käyn uudestaan jo kevättalvella.

Särki on namia

2010-01-25T10:12:00.000-08:00

Pieni pohjustus:
Myyrmäen Citymarketissa oli parin euron hintaan myynnissä folioon pakattuna isoja särkiä. Keski-ikäinen, ilmeisesti kaukaasiasta kotoisin oleva pariskunta latoi puolentusinaa särkifoliota ostoskärryynsä muiden tuoretuotteiden jatkoksi. Sepä veti meikäläisen mietteliääksi. Muistui mieleen Vuoksella harrastettava pilkkijöiden vaihtokauppa, josta oli juttua joskus Hesarissa. Sen mukaan Venäläiset vaihtavat kaikki saamansa ahvenet suomalaisten saamiin särkiin. Särki kun on heidän suussaan maittavampi.

Oltiinpa Maken kanssa viikko sitten pilkillä Pernajanlahdella. Ahven ei ollut otillaan. Hyviksi koetuilta paikoilta nousi vain sormenmittaisia, joista ei oikeen ole ruokakaloiksi. Uittelinpa sitten kärpäsen toukalla syötitettyä morria erään luodon kupeessa, kun tärpinilmaisin niiasi lupaavasti ja käteen välittyi mukavan oloinen jumputus. Varoen hivutin isomusta kohti avantoa ja jäälle, jossa se paljastui melko vauraaksi särjeksi. Pienoinen pettymys hiipi mieleen, mutta otinpa veijarin kuitenkin saalispussiin.
Päivän aikana sain kolme reilu varttikiloista särkeä ja saman verran pienempiä, otettavan kokoisia ahvenia. Kotona käsittelin saaliin nahattomiksi ja kylkiruodottomiksi fileiksi, pyörittelin munassa ja korppujauhoissa ja paistoin pannulla voissa. Särkiä ei meilläpäin oikein ruokakalana pidetä. On liikaa ruotoja ja maistuu mudalle sanotaan. Nämä särjet olivat kuitenkin jotain aivan muuta, herkullisen meheviä vailla mitään sivumakuja. Selkäfileiden lihasruodotkin osoittautuivat niin ohuiksi, että niitä ei edes syödessä huomannut.

Särki on namia, ennakkoluulot joutavat roskikseen!

Sähkökoukun Loppiaispilkki

2010-01-07T03:35:00.000-08:00

Eilen pilkittiin Seurasaaren selällä Helsingin Energian kalakerhon, Sähkökoukun mestaruudesta. kisailijoita oli paikalla 8 ja meikäläisen kutsumana Akseli edustamassa nuorisoa.

Sää oli suotuisa, pakkasta kymmenkunta astetta, pilvipoutaa ja lähes tyyntä.

Pilkkigurumme Manu kertoili, että Rajasaaren edusta ja Seurasaaren länsipuoli ovat joskus antaneet hyvin ahventa. Antti oli saanut varman tiedon, että Hietaniemen hautausmaan edustan lahti oli viime keväänä antanut vauraampaa ahventa. Antti suntasi siis lahdelle ja me Akselin kanssa seurasimme perässä. Melko pian lahti antoi ensimmäiset pikkuahvenet, Antilla pystypilkkiin minulla tasuriin. Koska mieli teki isompia suuntasimme Akselin kanssa niemen ympäri avarammalle selälle. Pikkuahvenia tuli sieltäkin yksi sieltä, toinen täältä. Kunnon syöntiä ja vauraampia kaloja ei kovasta yrityksestä huolimatta löytynyt. Kävimme myös utelemassa kokeneempien saaliita. Manu, Leskinen ja Kaikusalo pilkkivät Rajasaaren edustalla. Hiljaista oli sielläkin. Siirryimme Akselin kanssa kohti Seurasaarta.

Keskellä selkää olevan reimarin itäpuolella alkoi onni kääntymään. Sain tasurilla ensin pari fileahventa ja vauraampi ahven irtosi, kun pilkki tarttui nostossa avannon alareunaan. Laskin samaan avantoon morrin ja sain siihen ottamaan varttikiloisen. Seuraavassa avannossa käynnistyi pidempi syöntiputki. Tuossa tuokiossa vedin jäälle kymmenkunta reilu satagrammaista ahventa. Syönnin hiipuessa loppui myös kalastusaika ja oli lähdettävä saaliiden punnitukseen. Hiukkasen harmitti, että parhaan paikan löydyttyä oli kalastus jo lopetettava.

Kisan voitti Manu 2,6 kilon ahvensaaliilla. Jos Antin kiisket olisi hyväksytty kisakaloiksi olisi voittaja voinut vaihtua. Toiseksi tuli Hannu ja meikäläinen nousi peräti kolmanneksi 2 kilon saalispussilla. Pussistani löytyi myös päivän isoin ahven, 260 grammainen, aika hyvä tulos siis pienellä saaliilla.

Uuden vuoden avaus paukkupakkasessa

2010-01-03T09:34:00.000-08:00

Meinasi mennä suunnitelmat uusiksi, kun vilkaisin lämpömittaria kahdeksan aikaan aamulla, 23 astetta pakkasta. Mutta, päätös piti. Tänään on pilkkipäivä. Astelin Soukanniemestä Espoonlahden jäälle vähän yhdeksän jälkeen. Taivas oli selkeä, pakkanen pureva, mutta ilma tyyni. Pilkkihaalarin alla oli lämpökerraston lisäksi kaksi kerrosta fleesehousuja ja kolme kerrosta fleecepaitoja, päässä froteehuppu, pipo ja haalarin huppu, käsissä kynsikkäät ja topparukkaset, varpaiden suojana kahdet pörrösukat uusien Powerbootsien alla.

Kova pakkanen, selkeä, hiukan utuinen taivas ja tyyni sää tekivät aamusta omalla tavallaan lumoavan. Jäätävän kylmyyden aisti selvästi, vaikka vaatetta oli paljon eikä varsinaisesti tuntunut kylmältä, paitsi varpaissa hieman ja käsissä aina, kun joutui riisumaan rukkaset.

Lokkeja kierteli taivaalla ja pari kohmeisen näköistä laskeutui melko lähelle odottamaan josko kalamieheltä heltiäisi jotain niidenkin suuhun, mutta turhaan odottivat. Kalat olivat nimitäin kadoksissa.

Pari ensimmäistä tuntia meni tyhjää pyytäessä ja edellistalven ottipaikkoja kierrellessä. Kalat löytyivät, kun siirryin Pentalan pohjoissivulle. Joka reijästä nousi vähintään yksi ahven, joistakin useampia. Mutta, mutta... kovin olivat pieniä, vaaksan mittaisia miljoonaveljiä, jotka päästelin takaisin avantoon sitä mukaa, kun niitä nostelin.
Päivemmällä taivas meni pilveen ja alkoi hiljalleen sataa lunta. Samalla ilma lämpeni niin, että alkoi tarkenemaan kynsikkäissä. Takapuolta ja alaselkää kuitenkin kylmäsi. Reppujakkaran tukiraudat hohkasivat hyistä kylmyyttä paksujen vaatekerrostenkin läpi. Siihen tuli helpotusta, kun keksin laittaa rukkaset jakkaran ja takapuolen väliin.

Lyhyt kaamospäivä vierähti pitkälle iltapäivään kuin huomaamatta. Yllättävän kylmässä sitä pärjää ja voi nauttia ulkoilusta kunhan vaatetta on riittävästi eikä tuule.

Kotiin ei ollut paljoa viemisiä, kaksi ahventa ja muutama valokuva, joista toivottavasti välittyy pakkaspäivän outo lumo.

Ahvenfileet maistuivat taivaallisilta pannulla paistettuina, suolalla, mustapippurilla ja punaviinillä maustettuina, kyytipoikana lasillinen Argentiinan punaista.

Hieno päivä!

Pilkkikauden avaus "Siikajärvellä" 26.12.2009

2010-01-03T06:36:00.000-08:00

Kasvihuoneilmiöstä piittaamatta talvi tulla tupsahti jo reilu viikko ennen Joulua.
Lasse, Markus ja Juha R olivat sopineet hyvissä ajoin, että avaavat pilkkikauden Tapaninpäivänä. Itse en alunperin ollut lähdössä, mutta kun tilaisuus tarjottiin, niin lähdinpä kuitenkin joukon jatkoksi. Sää oli suorastaan pelottava, navakka pohjoistuuli, sakea lumipyry ja pakkasta lähemmäs 10 astetta. Turun moottoritiellä ei paljoa eteensä nähnyt kun pimeässä lähdin ajamaan kohti länttä. Porukka kokoontui moottoritien varren isolla huoltoasemalla josta jatkoimme neljän auton jonossa kohti järveä. Kapealla tiellä oli vaikea arvailla missähän sen reuna on. Ja niihän siinä kävi, että meikäläisen sitikan etupyörä luiskahti reunan yli ja auto luisui osittain ojan puolelle. Onneksi Markuksella oli hinausköysi, jonka avulla sitikka saatiin naarmuttomana takaisin tielle.
Kehnosta säästä huolimatta "Siikajärvi" oli meille suopea. Pikkuahven otti kohtalaisen hyvin tasuriin, puhumattakaan Lassen morrista, jolla hän nosteli ahventa joka reijästä. Juha onnistui jallittamaan myös yhden pannukarkean raitapaidan ja pikkusiian.
Iltapäivällä, pienen saaren kupeessa Lassen pyydykseen iski todellinen isomus. Pääsin aitiopaikalta seuraamaan kuinka rauhallisten otteiden tuloksena jäälle pyörähti melkoinen hopeakylki, tummaeväinen siika. Se sai omankin pulssin nousemaan niin, että kaivoin repusta morrin ja laitoin Juhalta saamiani kärpäsentoukkia syötiksi.
Muiden jo lähdettyä sain minäkin kahden maissa nauttia siian tärpistä. Siima hypähti hetkeksi ylöspäin ja vastaiskua tehdessäni tunsin hiukan vauraamman kalan jumputuksen. Melko nopeasti sain kalan avantoon ja jäälle. Siikahan se siinä. Seuraavassa avannossa sain samanlaisen tärpin mutta kala ei tarttunut, siika varmaan sekin.

Hurjasta säästä ja ojaan ajosta huolimatta pilkkikauden avaus oli lupauksia herättävä. Tänä talvena täytyy käydä "Siikajärvellä" useamminkin.
Oma siikani painoi 320 grammaa ja Lassen peräti 600, aika jöllikkä.

Yläkuvassa Lasse ja siika, alla meikäläisen hiukan pienempi hopeakylki

Eemeli, Emmi ja Mimosa pilkillä

2009-03-26T11:50:00.000-07:00

Sunnuntaina 22.3 saimme vieraiksi kolme sukulaislasta, Mimosan 5 v. Emmin 7 v. ja Eemelin 11 v. sekä lasten isoäidin Tuiren. Koska sää oli hieno, päätimme lähteä Espoonlahdelle kokeilemaan pilkkikalastusta. Retki onnistui loistavasti. Pari tuntia jäällä vierähti ihan huomaamatta. Saimme muutaman kalankin.

Yläkuvassa Mimosa odottaa tärppiä

Eemelillä taisi jo nykäistä

Tiina nauttii auringosta, taustalla Tuire ihailee maisemia

Eemeli sai kiisken

Emmi oli jäällä niin nopea, että yhtään kuvaa ei saatu filmille. Tässä siis hieman vanhempi kuva

Ahvenet kadoksissa

2009-03-09T12:32:00.000-07:00

Lähdettiin eilen ennen auringon nousua Porkkalaan etsimään isoja ahvenia taas kerran (huokaus). Meikäläisen lisäksi ahvenjahtiin lähti Taimenmies Juha (linkki Juhan blogiin sivupalkissa) ja isänsä Matti. Perjantaina olin saanut työkaveri Manulta koordinaatteja paikoille, joista yleensä on isompaa saatu. Tunteet olivat sekavat astellessamme jäälle. Viikko sitten jäi nimittäin saalis Inkoon Kopparissa yhteen vaivaiseen sinttiin. Ja niinhän siinä kävi nytkin. Kiertelimme Lähteelän ulkopuolella Stora Svartön ympäristössä pakkoja, luodonsivuja ja muita potentiaalisia ahvenpaikkoja syvästä ja matalasta koluten. Hiljaista oli. Kolmen tunnin kovan yrityksen jälkeen totesimme Porkkalan tyhjäksi. Yhtään tärppiä emme saaneet tasureihin, tapsipilkkeihin tai morriin.
Lampsimme siis autolle ja porhalsimme kohti Espoonlahtea varmistamaan syökö ahven ensinkään.

Paljon oli Espoonlahdella väkeä. Aika paljon näkyi myös autoja., eikä mikään ihme, sillä jäätä oli puolisen metriä. Se kantaa jo painavammankin menopelin.
Olisiko ollut toinen avanto, jossa ensimmäinen ahven kävi tukistamassa tasuria. Pientä ahventa löytyi lähes joka puolelta, parhaiten melko matalasta, parista metristä.
Pari tuntia kerkisimme pikkuahvenia kiusaamaan. Kolmen jälkeen oli lopeteltava ja lähdettävä perkaamaan saalista. Eipä pussissani montaa ahventa ollut. Muutaman 50 grammaisen "isomuksen" vein kotiin. Hienot fileet niistä syntyi. Friteerattuina ne suorastaan sulivat suussa. Kyllä pienikin ahven on mahtava herkku, isosta puhumattakaan.
Missä ihmeessä ne isomukset luuraa? Onko joku tauti tai pohjan happikato ne vienyt?

Yllä Juha ikuistaa saalista

Munat pataan

2009-03-02T08:45:00.000-08:00

Oltiin Maken kanssa eilen pilkillä Inkoossa, Kopparnäsin länsipuolella. Ensimmäiset avannot kairattiin autiolla jäälakeudella jo ennen kahdeksaa ahven-isomusten parhaaseen ottiaikaan.

Ei tärpännyt, siispä uusi avanto vähän matalempaan, sitten syvempään, kauemmas rannasta, lähemmäs rantaa jne. Ei nykäissytkään Lähdimme etsimään varmaa paikkaa, puoli kilometriä rannasta olevaa ympäristöään paljon matalempaa pakkaa, joka löytyi kartan ja maamerkkien avulla helposti. Ei tärpännyt sielläkään, ei pakan päällä eikä rinteissä. Siirryttiin sitten kohti laajaa Torbackavikenin lahtea. Ei löytynyt ottihaluisia kaloja lahden suulta eikä sisempää, ei matalasta eikä syvältä. Evästelyn jälkeen kiersimme Stävön toiselle puolelle vähän pienempään lahteen. Ei ollut kaloja sielläkään. Koska päivä oli siinä vaiheessa jo aika pitkällä siirryimme vähitellen kohti Kopparnäsin kärkeä ja autoa. Kairailimme pitkin matkaa avantoja, vaihtelimme pilkkejä ja tekniikoita, mutta tärppiäkään emme saaneet. Viimeisen avannon pyöräytin lähelle rantaa, josta olimme aamulla tulleet jäälle. Ensivedolla tunsin pilkin osuvan johonkin, kalako? Toinen veto ja taas pilkki töksähti johonkin. Kolmannen vedon jälkeen pilkin palatessa kohti lähtöpistettä tuntui heikko tärppi. Vastaveto ja jotain elämää sykkivää välittyi vapakäteen. Vetelin laiskasti potkivan otuksen jäälle ja kas: Sehän oli aito ahvena. Pilkki nopeasti takaisin pyytämään: "Tästäkö se syönti vihdoin alkaa ajattelin toivorikkaasti?" Ei alkanut. Hiljaisuus palasi jään alle. Make kairasi muutaman reijän. Minäkin tein vielä pari avantoa, mutta emme saaneet enää nykyäkään. Syönti alkoi ja loppui yhteen ahveneen.

Siihen jäi saalis, vaikka olimme etsineet kaloja kuusi tuntia, tallanneet jäälakeutta ristiin-rastiin, poranneet sen melkein reikäjuustoksi.

Meillä ei ollut morrivehkeitä, tapsipilkkiä ei eläviä syöttejä matkassa. Niillä olisi varmaan jonkun ahvenen tai särjen onnistunut saamaan, mutta tuskin montaa. Päivästä jäi sellainen kuva, että kalat olivat jossain muualla. Mutta missä? Se jäi arvoitukseksi.

Jotain kuitenkin saatiin. Heti aamun alkajaisiksi lensi merikotka ylitsemme. Se oli sykähdyttävä näky. Kolme vaaleavatsaista harmaasiipistä hanhea ja parvi pulmusia tervehti meitä myös. Ne olivat jo matkalla kohti pohjoista, kevään ensi airueina. Sääkin oli hyvä, pilvipoutainen, pikkupakkasta ja heikko pohjoistuuli. Veikö se kalat mennessään kohti etelää. Kuka tietää.

Viikko takaperin oli parempaa tuuria, vaikka ilma oli aivan samanlainen. Silloin nostimme Akselin kanssa ahventa Espoonlahdella melkein joka avannosta, ei tosin mitään jättejä, mutta kaloja kuitenkin. Koppariin lähdettiin hakemaan isomuksia. Toisin kävi. Jäi munat pataan.

Kutistuvat saaliit

2009-02-16T07:18:00.000-08:00

Ennen vanhaa kalaa oli paljon ja saaliit sen mukaiset, hyvä kun jaksoi kotiin kantaa. Nykyään Ahti on kitsas. Jopa jäällä hyvältä näyttävä saalis kutistuu viimeistään, kun sen laittaa vaa'alle. Sain nimittäin eilen melkein puolikiloisen assun. Kun punnitsin sen kotona hypertarkalla puntarilla, se kutistui 370 grammaan. Juuri jäälle vedettynä se oli paljon isompi. Jo sen isku pilkkiin viestitti, että nyt on potkua. Se nimittäin tempaisi kunnolla eikä näykkinyt. Tartuttuaan se syöksyi sivulle niin, että siima narskui jään reunaan. Varoen se oli uitettava avantoon. Ja kun sen sai putkeen, se työnsi tullessaan melkoisen määrän vettä jäälle. Se oli, lähes puolikiloinen, kunnes sen kotona punnitsin. Se kutistui heti, kun sen asetti vaa'alle. Siinä se näytti juuri itsensä painoiselta, pannukarkealta ahvenelta.

Isoakin kalaa oli liikkeellä. Meitä oli viiden hengen porukka ja jokainen taisi saada osansa isomusten tärpeistä. Aamun alkajaisiksi kalastelimme Hirsalassa, jossa turvallista jäätä oli vain saarten suojassa. Kalat olivat kadoksissa, kunnes Akseli-pojan pilkkiä vietiin. Hitaasti uitellen sai Akseli kalan avannon alle, jossa siima yllättäen katkesi. Nähtyään vilahduksen otuksesta oli Akseli varma, että se oli hauki. Hauella on terävät hampaat, joissa paksumpikin siima katkeaa kuin veitsellä leikaten. Muita merkkejä kaloista ei saatu, joten siirryimme Espoonlahden puolelle. Siirtyminen kannatti. Samoilta paikoilta, joista Maken kanssa saimme mukavasti ahventa kaksi viikkoa sitten, tuli kalaa eilenkin. Melkein heti tömähti Markuksen tasuriin tuhti veijari. Varoen vetämällä sai Markus kalan nousemaan jään alle, jossa se peijooni irtosi. Kiloiseksi kuhaksi sen Markus rauhalliseen tapaansa päätteli. Me muut olimme samaa mieltä. Hetken päästä Juhan tapsipilkkiä vietiin. Vietiinkin niin rajusti, että tapsi rapsahti poikki. Iso oli päivitteli Juha. Me muut osoitimme myötätuntoa.

Mitäköhän Juha miettii isomuksen vietyä luottomorrin. Juhan mietteet selviävät täältä http://taimenmies.blogspot.com/

Piemenpääkin ahventa oli liikkeellä. Tapahtumia oli melkein joka avannossa ja saalista kertyi kaikille. Aurinko paistoi ja lämmittikin vähän. Heikko pohjoistuuli ei juuri haitannut paitsi Akselia, joka sitkeästi pilkki paljain käsin, koska: "Rukkaset kädessä ei tunne tärppiä".

Nopeasti, melkein huomaamatta vierähti päivä meren jäällä. Saatiin ahvenia, kokemusta ja aurinkoa.

Ai niin, isojen kalojen lisäksi menetettiin kolme sohjokauhaa. Ne kun eivät kestä päälle astumista.

Ahven otillaan

2009-02-02T09:23:00.000-08:00

Eilen oli ahven liikkeellä Espoonlahdella ja iski hetkittäin hyvin tasuriin.

Kalastelimme Maken kanssa melkein samoilla paikoilla, joista sain viikko sitten vain sormen mittaisia. Nytkin niitä saatiin, etenkin aamun valjetessa. Mutta, mitä pidemmälle päivä ehti, sitä paremman kokoista assua kertyi pakkiin.

Viikko sitten olivat tapsipilkki ja mormuska ottipelejä. Nyt sain tapsilla ja kärpäsen toukalla vain sinttejä. Tasuriin iskivät paremmat ahvenet. Pilkkiä sai myös uittaa reiluilla liikkeillä. Pohjan pöllyttäminen ja nopeat vedot saivat isommatkin innostumaan. Make sen hoksasi nopeasti ja pakki täyttyi ripeään tahtiin. Meikäläisen varovaisempi uittotyyli antoi ahvenen sieltä toisen täältä eikä syönti oikeen ottanut käynnistyäkseen. Kun Maken vinkistä vaihdoin tyyliä, alkoi kalaakin tulemaan paremmin. Aina sitä oppii jotain uutta.

Omista pilkeistäni punainen Rapala ja ruskean kirjava Kaappari kiinnostivat kaloja. Kaapparin menetin harmittavasti perholeikarin väännyttyä auki (surkeeta laatua). Maken ottipeli oli vaalean ruskehtava, raidallinen Nilsu.

Make kantoi kotiin 5,9 kiloa ahventa, joista suurin 350 grammainen, meikäläisen saalispussi painoi 3,2 kiloa ja suurin raitapaita 270 g. Koska kala söi hyvin, päästelimme pienimmät kasvamaan. Aamulla alamitta oli alhaalla, mutta nousi päivän edetessä lähelle sataa grammaa. Sääkin suosi, pakkasta vain muutama aste, poutaa ja lähes tuuletonta.

Hieno Päivä Kaikin Puolin !

Kuvissa saaliit, yllä meikäläisen ja alla Maken.

Sähkökoukun pilkkimestaruus 2009

2009-01-25T09:57:00.000-08:00

Eilen järjestettiin firman kalakerhon perinteinen pilkkikisa Espoonlahdella, Pentalan pohjoispuolella. Sää oli pilvinen, pakkasta pari astetta ja kohtalainen tuuli puhalsi lahden yli idästä.
Tällä kertaa ei tullut vilu, sillä haalarin alla oli paksu fleecepusakka pitämässä kylmän loitolla. Meitä osallistujia oli peräti kahdeksan ukkoa, puolet eläkeläisiä. Viiskytneljä-vuotiaana tunsin itseni nuorisokerholaiseksi. Ja niinhän siinä kävi, että seniorit näyttivät kuinka niitä assuja kalastetaan. Meikäläisen kierrellessä pitkin-poikin Espoonlahtea etsimässä isomuksia, tekijämiehet istuivat viisi tuntia samoilla jalansijoilla ja nostelivat tapsipilkillä yli kymmenen kiloa ahventa. Itse löysin pelkkiä sormen mittaisia sinttejä. Tasapainopilkeistä kaloille kelpasi vain puna-valkoinen lilliputti. Siihen sormen mittaiset assuvauvelit ottivat ajoittain kiivaastikin. Päästelin ne takaisin kasvamaan, koska heti aamulla selvisi, että tekijämiehet nostelevat niitäkin tuplanopeudella enkä pärjäisi siinä kisassa. Metsästin siis suuren osan ajasta pannukarkeita körmyjä, mutta löytymättä ne jäivät. Tavoitin keskeltä Espoonlahteakin vain pikkuahvenia, niitäkin paljon harvemmasta kuin lähempänä länsirantaa kalastaneet kisakumppanit. Päivä meni kuitenkin rattoisasti, kuin huomaamatta. Ihan mukavalta tuntui pikkuassunkin tärppi ja vielä mukavampaa oli kuulla, että löytyi lahdelta vauraampaakin kalaa. Lähempänä länsirantaa oli pieni alue jossa tapsipilkki oli kelvannut hyvin ja siellä ahvenetkin olivat isompia, sinne siis seuraavalla kerralla tapsipilkin ja kärpäsen toukkien kera.

Alla mutamia kuvia kisapäivästä.

Puheenjohtaja Antin tyylinäyte

Meikäläisen tasurinorssi

Leskinen ja isomus

Täysi pakillinen

Vastustamaton tarjous

2009-01-18T11:22:00.000-08:00

Oltiin eilen juhlimassa isäukon kasikymppisiä, kun kännykkään putkahti Markukselta viesti: "Lähetkö aamulla Lohjanjärvelle, sinne kirkkaampaan länsiosaan. Löytyy pientä ja isoakin assua, jos vaan on otillaan. Lasse on tulossa myös". En voinut vastustaa tarjousta. Puolenyön aikaan keräilin kamat kasaan ja laitoin kellon herättämään kuuden jälkeen, jotta oltaisiin varmasti ottipaikoilla auringon noustessa.

Hyvin kerittiin. Oli vielä hämärää, kun pyöräytimme ekat avannot reilu kymmensenttiseen jäähän. Taivas oli pilvessä, pakkasta pari astetta, kohtalainen tuuli idästä ja lunta tuprutteli harvakseltaan. Ensimmäinen tärppi tuli päivän valjetessa. Muutama pikkuahven nousi peräjälkeen minitasurilla. Vaihdoin avantoa ja sama toistui. Vaihdoin isompaan tasuriin, jota kalat tyrkkivät ja ravistelivat, mutta eivät tarttuneet. Lopulta yksi jäi kiinni, reilu kymmensenttinen. Siirryin syvemmälle, mutta sieltä ei tullut tärppiäkään.

Päätimme lähteä kohti mantereen kyljessä olevan saaren eteläkärkeä. Tuuli oli virinnyt ja pureutui ikävästi haalarin läpi selkään. Laitoin sittenkin liian ohuet fleecet, kuluneen haalarin alle. Sen eristeistä puhaltaa tuuli jo läpi.

Saaren kärjestä tuulen ja tyvenen rajalta löytyi ahventa, jopa enemmän kuin aloituspaikasta. Koko vaan olisi saanut olla parempi, lähes kaikki reilun etusormen mittaisia. Viittä metriä syvemmästä ei tullut tärppiäkään. Tuuli tunkeutui täälläkin luihin ja ytimiin. Alkoi pian tuntua siltä, että koko alapää jäätyy, jos en pääse viimalta suojaan.

Markuksen ja Lassen nostellessa pikkuahventa kuin köyttä, siirryin ensin evästelemään saaren rantaan ja sitten sen suojan puolelle pilkille. Sillä välin Markus kiskaisi jäälle pari pannukarkeaa assua. Pikkuahveniakin oli välillä kaksin kappalein tasurin koukuissa. Niin ahneesti ne iskivät Lassen ja Markuksen pilkkeihin.

Tyvenessä oli mukava ongiskella, mutta kala ei siellä syönyt ollenkaan. Jääkin oli petollista. Ohuen lumikerroksen alta erottui heikkona uuden ja vanhan jään raja. Uutta jäätä oli vain nelisen senttiä, HuH! Onneksi huomasin heikosti näkyvän rajan ennen kuin astelin kylmään kylpyyn. Vähän matkan päässä näkyi myös osittain sula railo.

Palailin takaisin tuulen puolelle. Sain sieltä edelleen vain pieniä.

Siirryimme yhdentoista jälkeen aloituspaikkaan, mantereen ja saaren välisen salmen ulkopuolelle. Pikkuassut jyräsivät sielläkin. Puolilta päivin pakkasimme kamat ja suunnistimme kohti autoa, sillä Lassella oli iltapäivällä muita menoja.

Yhdessä päätimme, että Markuksen paikkaan palataan vielä, kunhan jäät kasvavat paksuutta. Silloin lähdetään korkkailemaan selkävesien karikoita. Siellä ne isomukset lymyilee (ja meille vinosti hymyilee).

Meripilkillä pitkästä aikaa

2009-01-11T10:26:00.000-08:00

Pakkasia on riittänyt, joten lauantaiaamuna suunnistettiin kohti Inkoota ja Kopparnäsin ulkoilualuetta. Mukana olivat vanha kalakaveri Make ja nuorta polvea edustamassa Akseli. Sandfjärdenin lahti on sen verran suojainen paikka, että arvelimme siellä olevan riittävästi jäätä yhtä pikkipäivää varten.

Jäätä löysimmekin, mutta avovesi ei ollut kaukana, heti lahtea ympäröivien saarten takana lainehti meri ja saarten salmetkin näyttivät kovin tummilta petollisilta. Lahdella oli kuitenkin kovaa jäätä turvalliset viitisentoista senttiä.

Pilkit solahtivat veteen jo ammuhämärässä, ennen yhdeksää. Sää oli mainio, tyyntä, melkein selkeää ja pikkupakkasta, täydellinen päivä tulossa.

Mutta, mutta... kalat vaan puuttuivat karkeloista. Saimme kairata useita reikiä ennen kuin ensimmäinen ahven varovasti nykäisi ja tuli jään päälle tervehtimään. Kovin oli kalpoinen ja laiha, mutta otin sen kuitenkin saalispussiin. Sen jälkeen hiljaisuus jatkui. Akselilla kävi joku tärppäämässä, mutta ei pysynyt kiinni. Aurinko kiipesi horisontista taivaalle, telkät ja lokit lentelivät Granholmin takana sulan meren yllä. Me teimme yhä uusia avantoja, vaihtelimme pilkkejä ja tekniikoita, mutta kalat pysyivät kadoksissa. Jututimme jäälle ilmestynyttä pilkkimiestä. Hiljaista oli hänelläkin. Sanoi siirtyvänsä Pikkalanlahdelle. Sieltä oli löytynyt kuhaa Loppiaisena.
Yhden maissa palasimme autolle, saaliina neljä ahventa kolmeen mieheen.
Aurinko sentään paistoi, ei ollut kylmä eikä tuulikaan häirinnyt. Tuliskohan seuraavalla reissulla jo kalaakin?

Virtapaikka

Pilkkikauden avaus "Siikajärvellä"

2009-01-04T09:09:00.000-08:00

Lauha syksy päättyi onneksi vuodenvaihteeseen. Uudenvuoden yöstä lähtien pakkanen on paukkunut 10 asteen tienoilla. Se takasi hyvät jäät ensimmäiselle pilkkiretkelle, joka suuntautui Länsi-Uudellemaalle, eräälle kristallinkirkkaalle järvelle, jossa on monenkokoista ahventa sekä jonkin verran siikaa. Taimeniakin on järvestä saatu.

Sää oli mahtavan aurinkoinen, pakkasta kymmenkunta astetta ja lähes tyyntä. Heti aamun alkajaisiksi oli Lasse onnistunut jallittamaan nätin siian uimarannasta, josta astelin kymmenkunta minuuttia myöhemmin jäälle. Markus oli tullut hetkeä aikaisemmin. Koska uimaranta ei enempää siikoja antanut, suuntasimme kauemmas järvelle. Markus ja Lasse alkoivat nostelemaan pienen saaren kupeesta pikkuahventa tasaiseen tahtiin. Meikäläisen siiman päässä oli hiljaista. Järven asukkaat eivät olleet kiinnostuneita tasurista ja värikoukusta.

Tyhjänpyynti ei kiinnostanut joten ylitin järvenselän pienehkön saaren tuntumaan. Sielläkään syönti ei parantunut. Jonkin ajan päästä Lasse saapui samoille paikoille. Hiljaista oli myös Lassen pilkissä, joten paikassa ei ollut ilmeisesti nälkäisiä ahvenia ollenkaan. Puolen päivän jälkeen Lassen oli lähdettävä. Sain läksiäislahjaksi kärpäsen toukkia, joiden kera jatkoin matkaa kapeasta salmesta länteen aukeavalle toiselle selälle. Siellä syönti parani jonkin verran. Pieniä olivat ahvenet sielläkin. Sain niitä sekä toukilla syötetyllä pystyllä että vihreällä tasurilla yhden sieltä, toisen täältä.

Syönti laantui kellon lähestyessä kolmea. Illan alkaessa hämärtyä kokeilin vielä olisiko uimarannassa lisää siikoja. Siikoja ei enää löytynyt.

Kuusituntinen pilkkipäivä oli mennyt kuin huomaamatta. Vaikka saalis tällä kertaa jäi pieniin ahveniin oli päivä antoisa, kiitos mahtavan sään ja upean järven. Sinne täytyy päästä uudelleen.

Velskolan Pitkäjärvellä 24.3.2008

2008-03-24T13:35:00.000-07:00

Kevät tulee ja pakkaset paukkuu.

Tänään aamulla lämpömittari näytti -10, vaikka kohta on jo huhtikuu. Eihän tämä mitään tavatonta ole, mutta erikoista kuitenkin. Koko talvi on ollut niin lauha, että meripilkille ei ole ollut mitään asiaa. Nyt kun pitäisi jo viimeistenkin lumien ja jäiden olla historiaa, saatiinkin ihan oikea talvi. Tänäänkin piti koko päivän pakkasta. Saa nähdä tuleeko maaliskuusta talven kylmin täällä etelässä.

Tänään siis päästiin pilkille ja näyttää siltä että vielä ens viikonloppunakin, jos vaan haluja riittää.
Kairailimme Manun kanssa Velskolan Pitkäjärven reikäjuustoksi etsiessämme soppakaloja. Pientä sormen mittaista ahventa nousi rantamatalista kiitettävästi, mutta isommat loistivat poissaolollaan. Pari lähes kaksisataagrammaista löytyi, mutta eipä muita. Onneksi aurinko sentään paistoi. Manulta karkasi morrista joku tukevampi aivan avannon alla. Kuvaa melko hyvin tämän talven pilkityksiä. Kala ei syö, tai jos syö niin korkeintaan etusormen mittaiset. Isompi jos syö niin karkaa viimeistään avannossa.
Ensi talvena kaikki on varmaan toisin. Jäät on paksuja ja assut vieläkin paksumpia.

Niukkuutta Nuuksiossa la 8.3.

2008-03-10T08:33:00.000-07:00

Päätimme kalakaverini Markuksen kanssa lähteä katsastamaan Nuuksion Pitkäjärveä. Järven jäät olivat ok, sää oli ok, mutta kalat eivät olleet. Kolmen tunnin ahkera kairailu ja kalojen metsästys antoi saaliiksi yhden kiloisen hauen ja muutaman sormen mittaisen ahvenen. Tällä kertaa mukana oli jopa eläviä kärpäsen toukkia, joihin en ole moneen vuoteen turvautunut. Uittelimme tasuria ja toukilla syötitettyä ketjupilkkiä, joka antoi meikäläisen kalat. Siihen tälläsi jopa kiloinen hauki. Sain sen vieläpä ylös asti katkottamatta ohutta siimaa. Pikkarainen n:o 14 koukku oli tarttunut kalan suupielen ulkopuolelle, joten siima ei joutunut hauen teräviin hampaisiin.

Yhdentoista maissa kyllästyimme tyhjänpyyntiin ja suuntasimme kohti Halkolampea, joka on Pitkäjärven pohjoispuolella. Halkolampi ei antanut tärppiäkään, joten kävelimme sieltä vielä pienemmälle Mustalammelle, jonka laskupuroon on joskus rakennettu pato. Patoamisen seurauksena lampi on saanut reilusti syvyyttä ja siinä kelluu pari turvesaarta. Sain ketjupilkkillä pari mustaa ahventa, joista toisen otin kotiin maisteltavaksi. Ahven oli tosiaan pikimusta lukuunottamatta eviä ja hiukan vaaleampaa vatsaa. Ennen pilkkiin lankeamista se oli syönyt mahansa täyteen katkoja ja vesiluteita.

Taidanpa palata Mustalammelle syksyn ensijäillä. Tiedä vaikka siellä asustelisi isompiakin assuja.

Iltapäivä Vitträskillä

2008-03-05T11:04:00.000-08:00

Maaliskuun alku toi talven tuntua etelään. Saatiin luntakin yli kymmenen senttiä. Tiistaina aamupäivällä. Sää näytti työhuoneen ikkunasta katsoen oikein hyvältä. Pakkasta oli muutama aste, melko tyyntä ja aurinkokin pilkisteli pilvien lomasta. Puolenpäivän aikaan tein päätöksen. Työkiireet saavat odottaa huomiseen, kun jäälakeus kutsuu.

Yhden jälkeen iltapäivällä jätin auton parkkiin Kirkkonummelle, Vitträskin pohjoispäähän ja talsin lumen peittämälle jäälle naskalit kaulassa ja puinen sauva kädessä. Sauvalla kumauttelin jäätä astellessani ulospäin rannasta. Hyvin kesti kumauttelut. Kovaa, hiukan vetistä jäätä oli reilu kymmenen senttiä. . Taivas oli mennyt tiiviiseen pilveen ja oli alkanut tuulla puuskittain. Ajoittain tuprutteli lunta. Kauempana näkyi yksinäinen kalamies
Ensimmäinen avanto ei antanut nykyäkään, ei toinen eikä kolmaskaan. Neljännessä nykäisi ja sain kehiä jäälle satagrammaisen, vaalean ahvenen. Siitä eteenpäin oli sitten hyvin hiljaista. Tuuli vain suhisi ja paukutteli haalarin huppua. Kalat loistivat poissaolollaan.

Järven keskellä näkyi tummempi alue ja iso parvi variksia ja lokkeja. Etenin pikkuhiljaa kohti sitä. Vetisen näköisen alueen reunamilla meni koetinsauva kertaiskulla jäästä läpi, HUH!.

Koska keskelle järveä ei kannattanut jäädä suuntasin askeleet kohti yksinäistä kalamiestä. Ukkeli valitteli huonoa syöntiä, mutta sanoi kuitenkin soppakalat pystypilkillä saaneensa. Jaloissaan sätki pari sormen mittaista ahventa. Viikonloppuna oli syönyt oikein hyvinkin. Sanoi vielä, että nyt on turha uitella puntaria. "Pystypilkkiin ottaa jos on ottaakseen." Jahas, meikällä on siis väärät välineet. Toisaalta, herran kalat näyttivät aika pieniltä. Jatkan siis tasurilla. Nostin kohteliaan välimatkan päähän kairaamastani avannosta otettavan ahvenen. Vaikutti lupaavalta, mutta siihen se sitten tyssäsikin. Ei tärppinyt minulla eikä pystypilkin uittajalla. Lähellä rantaa oli pari muuta pilkkijää. Olivat kuulemma kierrelleet rantavesiä aamusta asti.

Kun pystypilkkijä pakkasi kamansa ja toivotti kireitä suuntasin kohti järven pohjoisrantaa ja matalempia vesiä. Heti ensimmäisestä, tummempaan pälveen tekemästäni avannosta nappasi pannukarkea ahven ja toisesta vähän pienempi. kolmaskin antoi assun. Sitten hiljeni.Hiljenikin niin totaalisesti, että en saanut enää muuta kuin pari töytäisyä. Tuuli ja lumisade alkoivat tympiä ja pakkasin kamat viiden jälkeen.

Olisikohan auringonlaskun aikaan syönyt paremmin, tuskinpa.
Milloinkohan osun oikeaan aikaan jäälle, ehkä ensi talvena.
"Syvä Huokaus"

Pilkkikisailut Iso-Parikaksella

2008-02-26T09:02:00.000-08:00

Lauantaina 23.2.08, klo 9 kokoontui kahdeksan ukkelia Iso-Parikakselle kisaamaan "Sähkökoukun" mestaruudesta, mukana myös meikäläinen.

Sää oli aurinkoinen, lämmintä päivällä useita asteita ja navakka tuuli, joka puhalteli milloin mistäkin suunnasta. Pari kertaa lähti sohjokauha puuskan mukaan niin, että sain oikein juosta, että sain sen kiinni.

Kala ei ollut taaskaan syönnillään (eihän se ole syönyt tänä talvena kertaakaan). Jahtasimme viisi tuntia Parikaksen ahvenia, kairasimme yhteensä parisen sataa reikää lähes tuloksetta. Hyvin osasivat ahvenet väistellä pilkkejämme. Manu onnistui parhaiten. Saalispussilla oli painoa toista kiloa. Meikäläisen assut painoivat yhteensä 512 grammaa, suurin 220 g. Sillä heltisi kolmas sija ja suurimman kalan titteli.

Naama sai aurinkoa ja D-vitamiinia, keho liikuntaa ja raitista kevätilmaa. Voisko enää enempää toivoa. Joo kyllä. Kalojakin olis kiva saada.

Kuvassa osa porukkaa kertaamassa päivän tapahtumia.

Iso-Parikas Vihdissä 16.2.2008

2008-02-18T08:03:00.000-08:00

Manu arveli järvellä olevan turvallisen jääkannen, vaikka koko talvena ei ole saatu kunnon pakkasia. Jätimme auton Salmen kartanolta erkanevan tien päässä olevalle parkkipaikalle, josta on viiden minuutin kävelymatka Iso-Parikkaan rantaan. Järvi on noin kilometrin pitkä ja vajaa puoli leveä. Vesi on kirkasta ja syvyyttä löytyy yllättävän paljon. Keskellä järveä pilkki tapasi pohjan viidessätoista metrissä. Järveä ympäröi erämainen metsä ja kallioiset mäet. Jäätä oli koko järven alueella turvalliset 15-20 senttiä. Sää oli puolipilvinen ja pakkasta koko päivän muutama aste, tuulta ei ollut kuin nimeksi. Olosuhteet olivat siis erinomaiset.

Ahti oli kitsaalla päällä. Mutta antoi kuitenkin jonkin verran antejaan. Tapsipilkkiin tarttui pientä sormen mittaista ahventa ja sieltä täältä myös syötävän kokoisia. Heti aamusta kävi Manun siimaa venyttämässä vauraampi kala, mutta se pääsi harmittavasti irti avannon alapuolella.

Aivan järven toisesta päästä nosti Manu jäälle kaksi "pannukarkeaa" raitapaitaa. Hetken päästä myös meikäläisen tapsipilkki kelpasi parisataa grammaiselle. Toinen samanmoinen kävi myös ravistamassa pilkkiä, mutta ei pysynyt kiinni. Päivän viimeisenen avanto antoi vielä yhden tukevan ahvenen. Se otti yllättäen isohkoon tasapainoon. Muut kalat tulivat kärpäsen toukilla syötetyllä tapsipilkillä.

Iso-Parikas oli mieluisa kokemus. Sinne täytyy päästä toisenkin kerran. Vähän pidemmän kävelymatkan päässä on Pikku-Parikas. Se täytyy kokea myös.

Lopen Kaartjärvellä Manun kanssa

2008-01-13T02:07:00.000-08:00

Pakkaset loppuivat lyhyeen. Keskiviikosta asti on pidellyt taas lämmintä ja vesisateita. Vetää matalaksi.

Säitä uhmaten ajeltiin eilen Manun kanssa Lopelle ja pilkille Kaartjärven pohjoispäähän. Järvi näytti olevan rannasta rantaan jäässä. Kovalla jäällä oli paksuutta turvalliset 10 senttiä.

Sää oli pilvinen, mutta poutainen, lämmintä ehkä asteen verran, tuulta ei nimeksikään, hyvä pilkkisää siis. Edellisillan oli myrskynnyt ja satanut senkin edestä. Johtuiko ehkä siitä vai mistä, että kalat eivät olleet taaskaan otillaan. Manu on pilkkikalastuksen pro-luokkaa eikä hänenkään tapsipilkkiinsä montaa kalaa tarttunut. Oma tasuripilkinnän saaliini jäi kahteen ahveneen ja pariin tärppiin.

Onko Kaartjärvi tyhjä vai olivatko kalat sulkeneet suunsa kokonaan. Kukaties molempia. Alla on toisen assuni syönnös.

Kalan vatsa oli pulleana katkoja, surviaisia ja sulanutta hyönteismössöä. Ei sillä ainakaan nälkä ollut kun se haukkasi pilkkiä. Oli varmaan ruokaillut jo perjantain myrskyssä. Tänäänkin myrskyää ja sataa vettä kaatamalla. Pitäiskö olla kalassa? En minä sentään niin hullu vielä ole. Säät ovat ihan hulluja. Lupaavat nytkin koko viikoksi vesisateita, vaikka nyt pitäisi olla vuoden kylmin aika. Taidan mennä talviunille odottamaan kevättä

Pilkkikauden 2008 avaus Lopella

2008-01-06T07:36:00.000-08:00

Uusi vuosi alkoi pakkasilla luojan kiitos. Loppuvuoden vesisateet ovat onneksi takana. Tammikuun ensimmäinen viikko toi pikkupakkaset ja itäiset tuulet. Soittelin eilen tutuille Lopelle ja sain kuulla sikäläisten järvien saaneen jääkannen. Pakkasin siis aamulla pilkkivehkeet autoon ja ajelin Pilpalaan, Teväntö nimisen pikkujärven rantaan.
Aurinko oli noussut lähes pilvettömän horisontin yläpuolelle. Navakka tuuli puhalsi kaakosta ja teki viiden asteen pakkasesta purevan. Hiiviskelin varovaisin askelin harmaalle jäälle ja tömäytin sitä kuusen karahkalla. Jää vastasi matalalla kumahduksella, joka viesti vankkudesta. Muutaman metrin päässä porasin ensimmäisen koereijän. Jäätä oli viitisentoista senttiä. Sehän kantaisi ison hevosen. Parinkymmenen metrin päässä tuli vastaan kirkas teräsjää. Porasin siihenkin reijän ja mittasin paksuuden, kymmenisen senttiä. Hienoa! Sekin kestää hyvin.
Tein muutaman reijän uuden ja vanhan jään rajalle, uittelin punaista tasapainopilkkiä ja morria, mutta en saanut nykäystäkään.

Etenin vähitellen kauemmas uudelle jäälle, jota kumauttelin karahkallani. Jää meni iskujen voimasta säröille muodostaen kukkamaisia kuvioita. Kairailin reikiä sinne, tänne. Uittelin erivärisiä ja kokoisia tasureita sekä kumitoukalla syötettyä morria. Kalat eivät niistä piitanneet. En saanut tärppiäkään. Pompottelin pilkkiä pohjassa ja monessa syvyydessä ilman tulosta. Aurinko kiipesi puiden latvojen yläpuolelle ja tuuli laantui hieman. Koska kala ei syönyt menin maihin ja kävin katsomassa järvestä lähtevää jokea. Vesi oli korkealla ja kova virtaus esti sitä jäätymästä. Kirkkaan oloinen vesi pyörteili virrassa olevien kivien ympärillä. Paikka voisi olla kalaisa kesäaikaan. Mahtaakohan sinne saada lupia?
Yhden maissa iltapäivällä söin loput eväät. En ollut siihen mennessä saanut merkkiäkään jääkannen alla piilevistä kaloista. Ne olivat joko heittäytyneet paastolle tai minun pilkkini eivät niihin tehonneet. Marssin autolle ja ajoin muutaman kilometrin eteenpäin Punelia järven eteläpäähän. Järvi on Teväntöä paljon isompi. Oletin sen olevan vielä ainakin osittain jäätön, mutta erehdyin. Järvi näytti olevan kokonaan jäässä. Tein muutaman reijän pitkän, kapean lahden edustalle ja pienen saaren pohjoispuolelle. Jää oli saman paksuista kuin Tevännöllä. Auringon jo painuttua puiden taakse ja päätettyäni pakata pilkit reppuun sain hennon tärpin. Jokin kävi nykäisemässä punaista tasuriani. Nopean houkutusvedon jälkeen tunsin uuden nykäisyn ja tein vastaiskun. Kala jäi kiinni ja vedin vaimeasti potkiskelevan otuksen jäälle. Se osoittautui vain pikkasen pilkkiä isommaksi ahveneksi. Pituutta ehkä kymmenen senttiä, jos sitäkään. Irrottelin sen varoen koukusta ja päästiin takaisin kasvamaan.

Yhteen pikkaraiseen ahveneen jäi siis vuoden ensimmäisen pilkkiretken saalis, eipä kehumista. Sää oli tuulesta huolimatta hyvä, joten ei reissu ihan hukkaan mennyt. Kokemusta ja raitista ilmaa tuli riittämiin.

PILKKIKAUSI PULKASSA JA MURHEELLINEN VIIKONLOPPU

2007-03-21T12:29:00.000-07:00

Jouduin viikonlopuna jättämään kalastuksen väliin, sillä koiramme Into sairastui äkillisesti ja traagisten vaiheiden päätteeksi jouduin saattamaan sen viimeiselle matkalle sunnuntaina. Into oli jo vanha, 14 vuotias. Saimme nauttia sen seurasta vain vajaan vuoden ennen sen lähtöä. Tuossa lyhyessä ajassa siitä tuli perheenjäsen, jonka poismeno koettiin voimakkaasti, niin voimakkaasti että emme aio enää hankkia koiraa. Inton muisto riittää meille.

Eilen tiistaina paistoi aurinko ikävästi työhuoneen ikkunaan ja harhautti ajatukset pois alati tärkeistä työasioista. Puolilta päivin annoin periksi ja hain pomolta luvan häipyä konttorista kaupan kautta kotiin ja edelleen Vitträskin tutuille jäille.

Vähän jälkeen kolmen pyöräytin ensimmäisen avannon toistaiseksi vielä turvallisen kovaan jäähän. Sain tehdä vielä pari avantoa lisää ennen kuin ensimmäinen pulska ahven hyväksyi tarjouksen ja vedin sen seitsemän metrin syvyydestä jäälle. Sama verkkainen tahti jatkui koko iltapäivän, yksi ahven sieltä toinen täältä. Järven keskusmatalikolla oli kolme muuta onkijaa, jotka saivat vähän paremmin kalaa morrilla ja toukkasyötillä. Itse käytin uskollisesti tasuria, enimmäkseen puna-vihreäkirjavaa pilkkiä, johon iski vähän ennen auringonlaskua kauden suurimmaksi jäänyt ahven. Kotona punnitsin sen painoksi 520 grammaa, ei lähellekkään ennätystä, mutta mukavan kokoinen kuitenkin.

Loppuviikoksi on luvattu lämpimiä päiviä ja lauhoja öitä, joten pilkkikausi päättyy tähän. Kausi jäi melko lyhyeksi. Kalat olivat tiukassa, mutta siihen toki saa varautua etenkin syvällä ja kirkasvetisellä Vitträskillä. Pilkkisäät olivat hyvät. Aurinko paistoi melkein joka reissulla.

Hyvä näin!

Nyt on aikaa perhovehkeiden viritelyyn ja perhonsidontaan kesää varten. Tuskin maltan odottaa ensimmäistä perhon heittoa tutun kosken kuohuihin ja veden pärskähdystä kun taimen ottaa perhoon.

Tuulta ja aurinkoa Vitträskillä

2007-03-11T11:37:00.000-07:00

Tulipa tehtyä eräänlainen ennätys.
Olin tänään yli kahdeksan tuntia pilkillä. Pois ei voinut lähteä, sillä aurinko paistoi lämpimästi ja kala söi taas kerran huonosti. Soppakaloja siis jahtasin koko päivän aamun puoli kahdeksasta iltaneljään. Päivä kului kuin huomaamatta järveä kierrellessä ja reikiä kairaillessa. Jäät oli vielä varsin vahvat, vaikka koko viikon on pitänyt plussakelejä. Lämpimät säät näyttää jatkuvan loppuviikolle saakka, joten voi olla, että ensi viikonloppuna ei pilkille ole enää asiaa. Saapa nähdä.

NIIN VÄÄRIN, NIIN VÄÄRIN!

2007-03-05T11:42:00.000-08:00

Oltiin eilen Maken kanssa Inkoon Kopparissa pilkillä. Oli lämmintä, aurinko paistoi, naama sai väriä, kalatkin söi. Täydellistäkö? No ei hitossa!!!
Kalat söi Maken pilkkiä ei minun!! Tein reijän Maken avannon viereen. Heiluttelin pilkkiäni samaan tahtiin kuin Make omaansa. Ahven nappasi Maken onkeen ja jätti omani rauhaan. Kokeilin viittä erilaista pyydystä. Mikään ei auttanut.
Ongimme kumpikin taspainolla kuten tavallista. Maken pilkki oli vaalea. Sillä tuli kalaa. Maken toinen pilkki oli vihreän kirjava. Silläkin tuli kalaa. Omat pilkkini olivat: tummanruskea (luottopeli tähän asti), ambulanssin punainen pieni, vaalea punaselkäinen, tumma muikku ja tumma ahven.
Hirmuisella yrittämisellä sain kymmenen ahventa ja kolme särkeä. Särjet eivät ota tasariin. No eivät ole ennen ottaneet, mutta ottivat eilen minun tasariini. Ahvenet eivät pilkeistäni välittäneet. Ne välittivät Maken pilkeistä, PRKL#"%&!!
Make sai kalaa pakillisen, minä kymmenen. Päivä oli pilalla, mieli kateudesta musta. "Lopetan kalastuksen ja myyn välineet pois. Minusta ei ole mihinkään."
Toisaalta taas. Maken superpyydykset ovat kirkkaana muistissa. Näin niistä untakin viimeyönä. Olen nähnyt samanlaisia Prismassa. Taidankin mennä huomenna ostoksille. Kairakin pitäisi uusia ja saappaat. Oliskohan hyviä tarjouksia Honkkarissa.
Noniin; mieli alkaa taas tuntua paremmalta. Minnekkähän menis ensi viikonloppuna kalaan.

VAIKEITA ASSUJA PAKKASESSA

2007-02-24T04:22:00.000-08:00

Perjantaiaamuna mittari näytti -24, kun talssin Vitträskin jäälle. Aurinko oli jo noussut puiden yläpuolelle eikä tuullut yhtään. Kovasta pakkasesta huolimati olo oli ok. Ilma lämpeni nopeasti auringon kiivetessä ylemmäs. Oli peräti mukavaa paistatella naamaansa pakkasauringon paisteessa ja ootella ahventen tärppiä. Kymmenen jälkeen alkoi sormet tarkenemaan jopa kynsikkäissä.
Mutta ne kalat, ne olivat tosi nirsoja. Sain ekan assun vasta kymmenen maissa. Siitä käynnistyi lyhyt syöntijakso, joka hyytyi puolessa tunnissa. Syöntihalukkaat kalat löytyi pieneltä alalta, ympäristöä pikkasen matalemman "patin" päältä. Puolilta päivin taivas meni pilveen ja alkoi tuulla heikosti. Iltapäivällä sateli myös heikosti lunta. Sään muutoksella ei ollut vaikutusta kalojen syöntihaluihin. Pariin otteeseen tapahtui syönnissä pientä piristystä. Koska syönti oli heikkoa oli myös aikaa kokeilla erilaisia konsteja. Kiertelin uusia ottipaikkoja etsien ja löysinkin vähän kalastetun matalikon Aavarannan itäpuolelta. Kalastan yleensä vain läheltä pohjaa. Nyt kokeilin myös reilusti sen yläpuolelta. Sainkin muutamasta reijästä useita ahvenia melkein 2 metriä pohjan yläpuolelta. Isoimmat "pannukarkeat" ottivat vasta, kun pilkki oli noussut pohjasta yli metrin ylöspäin.
Ottipilkki oli tälläkin kertaa tuttu tummanruskea tasuri. Rapalan "muikku" ja vaalean vihertävä eivät kiinostaneet kaloja ollenkaan.
Päivän saldo oli puoli kiloa ahvenfilettä, paljon aurinkoa ja kokemusta nirsojen kalojen houkuttelusta. Pienestä saaliista huolimatta hienoa viettää vapaapäivää.

Merellä

2007-02-18T08:53:00.000-08:00

Kauden ensimmäinen meripilkitys tuli tehtyä tänään Markuksen ja poikani Jounin kanssa Inkoon Kopparnäsiin. Sää oli mainio, lähes keväinen, vaikka aurinko ei näyttäytynytkään. Lämpötila oli pikkasen plussan puolella ja lännestä kävi leppoisa tuulenvire. Yöllä oli tuullut navakemmin, mutta rauhottui aamulla.
Ahven söi alussa hyvin, mutta syönti laantui nopeasti. Tärppejä alkoi tulla enemmän taas puolilta päivin ja syönti oli parhaimmillaan kahdelta, kun pakkasimme kamat ja lähdimme kohti kotia.
Parhaiten tuntuivat pelittävän tummat tasapainot. Jostain syystä ruskea, vihreävatsainen kiinnostaa kaloja sekä Vitträskillä että merellä, ehkäpä siksi, että luotan siihen itsekin eniten. Syönnöksestä päätellen tasapainopilkki oli oikea "ase", sillä kalojen vatsoista löytyi etupäässä pikkukalaa ja jokunen katkarapu. Alla on viime talvena otettu kuva ahvenen syömistä katkaravuista, jotka ovat vatsahapoissa muuttuneet punertaviksi. Ottaakohan ahven tumman pilkin katkarapuna? Saattaapa ottaakkin, ainakin merellä.
Ahvenet eivät olleet kovin isoja. Yhtään pannukarkeaa emme saaneet koko päivänä, mutta satagrammaisia ja hiukan isompia fileassuja kertyi minulle ja Jounille sen verran, että perattujen fileiden painoksi tuli vajaa kilo.

KANNIBALISMIA KIRKKONUMMELLA

2007-02-05T10:37:00.000-08:00

Oltiin kaverini Markuksen kanssa eilen pilkillä Vitträskillä. Sää oli leudon pilvinen ja lähes tuuleton, miellyttävä keli jääkentän kiertelyyn ja ahventen narraamiseen. Ahven söikin mukavasti. Reppuun kertyi sen verran kalaa, että oli varaa päästellä alle satagrammaiset takaisin kasvamaan. Aika moni raitapaita oli popsinut muutakin kuin pilkkejämme, etupäässä itseään pienempiä kaloja.
Vilkaisinpa yhden raitapaidan syönnöstä ja eikös vaan pari pikkukalaa paljastunut ahveniksi. Varttikilon assu oli siis popsinut omaa sukuaan. Eihän se mitään tavatonta ole, mutta kuitenkin. Tuli siitä vähän ontto olo. Aikamoinen meininki vallitsee siis jään alla. Syö tai tule syödyksi. Ahdin valtakunnassa ei voi turvautua edes omiin vanhempiinsa. Voipi isä tai äiti hotkaista liian tuttavallisen vekaran suihinsa. Ja se peli alkaa heti syntymästä. Ainoa turva taitaa olla siskojen ja veljien parvi. Pitää pysytellä tiiviisti omassa joukossa, kylki kyljessä, mieluiten parven keskellä ja vältellä "isojen poikien" seuraa.
No joo... Menipäs vähän synkäksi, mutta kuitenkin. Vaikka me ihmisetkin osataan olla aika ilkeitä ja tehdä jopa hirveitä tekoja, niin en kuitenkaan vaihtais ahvenen elämään, paitsi jos saisin samalla yhtä pienet aivot. Silloin sen vois ehkä kestää paremmin.

KAUDEN AVAUS VITTRÄSKILLÄ

2007-01-28T12:05:00.000-08:00

Olipas upea pakkaspäivä.
Aurinko oli jo aika korkealla, kun astelin epävarmoin askelin ohuen näköiselle jäälle. Hyvinhän se kesti ja tilannetta helpotti se, että seurasin toisten pilkkimiesten jättämiä jälkiä. Keskellä järvenselkää istui kolme ukkelia selät vasten luoteistuulta. Pari ahventa olivat kuulemma saaneet.
Pyöräytin oman avannon kohteliaan matkan päähän. Montaa kierrosta ei kairaa tarvinnut vääntää, kun reikä oli jo valmis. Jäätä oli kymmenisen senttiä. Se kestää hyvin tukevammankin pilkkimiehen.

Ahvenet olivat nirsolla päällä. Vasta kolmannesta reijästä sain ensimmäisen tärpin. Kahdeksan metrin syvyydestä otti tasapainopilkkiin "pannukarkea" (varttikilon) ahvena. Eipä hassumpi avaus. Se avanto ei sitten enempää antanutkaan. Kairailin ahkeraan uusia reikiä ja lähes kaikissa joku ilmoitti itsestään näykkäisemällä. Mutta, mutta... Kalojen otit olivat varovaisia. Ne tarttuivat huonosti ja kiinni jääneistä puolet irtosi ennen kuin sain nostettua ne syvyyksistä. Kaikki ylös tulleet olivat kuitenkin mukavan kokoisia, ei mitään jättejä, mutta hyviä filekaloja. Oheisessa kuvassa se ensimmäinen

Puolenpäivän jälkeen tälläsi pilkkiin tukevampi veijari. Jo ensi potkuista tunsin sen todella tuhdiksi. Varma ennätys, jos se on ahven, tuumin alkaessani nostaa sitä syvyyksistä kohti pintaa. Päässä takoi inhottava ajatus: "Kohta se irtoaa, kohta se irtoaa". Pidin siis siimaa tiukalla. Vain rajuimpiin syöksyihin annoin hiukan löysää. Hyvin kala kuitenkin pysyi kiinni ja kohta se oli jo avannon alla, reilun metrin syvyydessä. "Ei ole ahven", kerkisin tajuta, kun siima jo hervahti löysäksi. Ei edes pilkin painoa tuntunut. Ohut siima oli yllättäen rapsahtanut poikki.
Voihan PRKL! Olin niin paljon pelännyt kalan irtoamista, että unohdin kuinka ohuella siimalla ongin. Pilkin solmukin oli viimevuotinen. Sadattelin ääneen tutkaillessani siiman kihartunutta päätä. "Olet sinä Pekka varsinainen hölmölänen! Koko tammikuu olis ollu aikaa tarkistella siimoja ja solmuja, mutta eipä tullu tehtyä, ei!"
No, mitäpä tuosta. Onneksi näin kalan. Jos se olisi karannut jo syvemmällä olisin koko loppuikäni arvaillut oliko se jättiahven vai mikä. Nyt tiedän. Ahven se ei ollut. Kuhalta se näytti. Olkoon siis pulska kuha. Olisi kuhakin ollut mukava saalis. Nätit fileet siitä olisi saanut.
Neljän pilkkitunnin saalis oli aika niukka, yhdeksän ahventa, yhteispaino 1700 grammaaa. Siitä saa kolmelle hengelle sentään aterian, hyvä niinkin.
Sää oli hieno, kirpeää pakkasta ja auringonpaistetta. Elämys oli mahtava, vaikka isomuskuha vei pilkin. Uusia saa kaupasta.

TALVI TULEE VIHDOINKIN

2007-01-21T04:57:00.000-08:00

HURRAA!!!

Kuten kuvasta näkyy lupaa Ilmatieteenlaitos kunnon pakkasia melkeen koko viikoksi. Jos ennuste pitää kutinsa, porailen ens sunnuntaina reikiä jäähän ja nostelen toivottavasti pulskia raitapaitoja reppuun. Eka reissu suuntautuu todennäköisesti kristallinkirkkaalle Vitträsk-järvelle Kirkkonummella tai merijäälle Inkooseen, jos pakastaa oikeen kunnolla.

Lähdenkin tästä koukkuja terottamaan samantien.

HAUKIKALASSA, VERINEN SUNNUNTAI

2007-01-07T11:56:00.000-08:00

Koskapa talvesta ei näytä tulevan vesisadetta kummempaa, pitää siis alistua tilanteeseen. Keräilin virvelivehkeet kasaan. Pakkasin ne ja kahluuvarusteet autoon ja ajelin Inkoon Kopparnäsiin, jossa meri lainehtii vapaana.
Kopparnäs on muuten mukava paikka ihan ulkoiluunkin. Se on Helsingistä noin 50 km länteen sijaitseva luonnonkaunis ulkoilualue merelle työntyvässä niemessä. Kalastella voi lännen puolella kalliorannoilla ja idän puolella laajassa kaislikkolahdessa. Melko uusissa grillikatoksissa on mukava evästellä vaikkapa lasten kanssa.
Sää oli aika mukava kun vetelin kahluuvarusteita päälle. Taivas oli pilvessä, mutta ei sadetta enteilevästi. Tuuli kävi leppoisasti lännestä ja lämpöä pari astetta. Sidoin siimaan hidasliikkeisen uistimen, koska oletin kalojenkin olevan aika hitaita näin keskitalvella. Sain heitellä tunnin ennen kuin eräässä lahdessa, matalasta vedestä sain ensimmäisen tärpin. Pieni hauki, vain peri kertaa uistinta pidempi jäi koukkuun. Vedin sen saman tien rantaan ja päästelin takaisin kasvamaan. Toinenkin, hivenen edellistä isompi kävi tervehtimässä meikäläistä. Näiden pikkukalojen jälkeen sain heitellä pitkään ilman merkkiäkään kaloista. Ennen pitkää alkoi nälkä vaivaamaan, joten istahdin alas nauttimaan eväitä. Ruispalojen väliin olin tunkenut mozarella-juustoa ja aurinkokuivattua tomaattia, eipä hassumpaa. Kirpeän tomaatin ja samettisen mozarellan yhdistelmä oli peräti maistuva. Syödessä sai tosin varoa ettei tomaateista tippuva öljy tahrinut varusteita. Selvisin urakasta itseäni sottaamatta. Senkin vielä kokisin.
Kylläisenä, uutta tarmoa puhkuen kahlasin pieneen, harvan kaislikon ympäröimään saareen. Heittelin uistinta kaislikon aukkoihin. Ohjailin viehettä tiheimpien ruovikkojen sivuitse. Kelasin niin hitaasti kuin suinkin ja tein houkuttelevia nykäyksiä. Uistin keinahteli ja teki pieniä syöksähdyksiä. Se oli liikaa kolmekiloiselle haukimammalle, joka tarrasi uistimeen erään kaislapehkon ulkoreunassa. Alkutempaisut paljastivat sen kelpo ruokakalaksi. Pari kertaa se syöksyi niin, että kelan jarru päästeli mukavia sirahduksia siiman juostessa kelalta.
Ennen pitkää hauki uupui ja ohjailin sen matalaan kivikkoon. Pari mojovaa kiveniskua otsaluuhun päätti sen vetisen vaelluksen ja meikäläinen sai kotiin viemistä. Olikin jo aika pakata varusteet ja suunnata kohti autoa.
Hauki kuitenkin kosti verisesti. Pahaa aavistamatta nostin sen kiduksesta ilmaan, ja peukalo luiskahti neulanteräviin hampaisiin. Auuts!! Vaihdoin kättä ja onnistuin nyt välttämään vaaralliset hampaat tai niin ainakin luulin.
Tuntui mukavalta kantaa saalista. Autolle oli matkaa toista kilometriä, mutta se taittui rattoisasti. Vaihdon puolimatkassa kalan toiseen käteen sillä seurauksella, että vasemman käden etu- ja keskisormeen tuli verta tiputtelevat reijät. Kun pääsin autolle, olivat kahluuhousut kuin teurastajan essu, täynnä veritahroja. Riisuessani kahluuhousuja sotkin vielä takin ja sen alla olleen fleecenkin. Sain verentulon tyrehdytettyä niin, että vältin sentään auton tahriintumisen. Kotona sitten nostin hauen tiskipöydälle ja esittelin sitä ylpeänä kotiväelle. Kesken esittelyn kala heräsikin henkiin ja potkaisi itsensä lattialle. Kiduksista valahti ruokalusikallinen verta keskelle mattoa. Sen jälkeen hauessa ei enää eväkään liikahtanut. Se oli verisen kostonsa saanut.
No, joka tapauksessa siitä saatiin hienot fileet jotka paneroitiin ja paistettiin sekä nautittiin suurella ruokahalulla. Yhtään ruotoa ei tarttunut kenenkään kurkkuun. Kummallista

Uusi Vuosi

2007-01-01T05:03:00.000-08:00

Tässä sitä istutaan neljän seinän puristuksessa. Vuosi vaihtui viime yönä vesisateessa ja vettä sataa nytkin niin, että peltikatto roikaa. Talvesta ei oo tietoakaan, mutta eipä lannistuta. Kyllä se sieltä vielä tulee, kunhan ollaan kärsivällisiä.
Talvea odotellessa voimme vaikkapa muistella viime kesää ja sen kohokohtia. Tässä yksi elähdyttävä muisto elokuulta, kaukaa pohjoisesta.

"Istun kivellä teltan edessä. Olo on mukavan raukea. Aurinko lämmittää selkää ja puuro vatsaa. Vieressä on teepannu, muki ja pari pekonileipää. Ensimmäinen telttayö on takana ja kuusi vielä edessä. Mahtavaa!!!
Jäsenissä painaa eilinen taivallus, seitsemän tuntia rinkan kantoa Vuontiskerojen yli tuttuun leiripaikkaan joen äärelle. Ei kiirettä minnekään. Pannu on vielä puolillaan. Aion istuskella kaikessa rauhassa ja antaa jäsenten toipua. Taidan kuitenkin käydä pesulla kunhan olen tyhjentänyt teepannun. Illalla jäi pesutouhut vähiin. Teltan pystytyksen ja murkinan jälkeen riitti voimia enää makuupussiin ryömimiseen. Nyt on aikaa vaikkapa uimiseen, jos vesi ei ole liian kylmää.
Lähtisinkö pesun jälkeen kalaan? Pojat ovat jo menneet. Vai menisinkö sittenkin päiväunille. Jos avaan teltan molemmat oviaukot ei sisällä tule liian kuuma. Tuuleekin sopivasti. Jep, kalatouhut saa nyt jäädä. Ensin pesulle ja sitten päivätorkuille.
Ai niin; ensimmäiseksi täytyy perata puussa roikkuva taimen. Ripustin sen koivun oksaan verestymään aamukalastuksen jälkeen. Kävin seitsemän jälkeen kopasemassa Harri-nivan. Viimevuotisesta ison harrin kuopasta ei noussutkaan harjus. Potra kilotaimen koppasi pinta-zulun ja antoi mukavat kyydit ennen kuin antautui.
Siispä ensin perkaan kalan, sitten uimaan ja päiväunille.
Hetkinen… Puurokattila ja lautanen pitää kyllä tiskata ihan ekaks."

Alla on samaan retkeen liittyvä kuva Torisenon puolelta. Aurinko paisteli melkeen koko viikon ja hymyt vaan levenivät. Kalan tulo ei tosin ollut ylenpalttista missään vaiheessa. Töitä piti tehdä jokaisen saaliin eteen. Silloinhan se kalastus just mukavinta onkin eikös vaan. "Ensin työ ja sitten huvi"
.

AHISTAA

2006-12-18T09:54:00.000-08:00

Voi tätä surkeutta!
Kohta on Joulu eikä talvesta vielä merkkiäkään. Marraskuun alku oli lupaava. Pakkasta oli jo viistoista astetta ja lunta maassa parikytä senttiä. Mutta voihan lehmän henkäys. Tuulet kääntyi lounaaseen ja sieltähän se on kohta henkäilly kaks kuukautta. Pientä toivon poikasta pilkahti viikonloppuna, mutta voi-voi. Keskiviikosta eteenpäin on taas luvassa plussakelejä ja musta Joulu.
Sais se kanttura jo kääntää naamansa poispäin ja päästää pohjoisen puhurin ja talven valloilleen.
HALUAN TALVEN!!!
HALUAN PILKILLE !
#¤!PRKL!!!

Noniin. Pikkasen helpotti tämä purkaus. Laitetaan taas loppuun fiilistelyä, kuva viime tammikuulta. Oltiin Maken kanssa Pernajassa ja saatiinhan sieltä yks kala, tai siis Make sai ja meikäläinen otti kuvan.

PEKAN PILKKIRETKET TALVELLA 2006-2007

2006-10-02T08:39:00.000-07:00

Pekka on kesällä perhokalamies ja talvella pilkkimies.
Eletään kovia aikoja. Kesä on mennyt ja talvesta pilkahtelee vasta satunnaisia enteitä. Ei pääse kunnolla perhostelemaan eikä pääse pilkille. Toivottavasti talvi tulee pian tai tulis edes tammikuussa. Loskainen ja pimeä tammikuu on painajainen. Kirpeä ja aurinkoinen talvi on kuin kesä parhaimmillaan. Täynnä energiaa ja tulvillaan hyviä hetkiä.

Pekka asettaa tulevalle pilkkikaudelle kolme tärkeää tavoitetta tässä järjestyksessä.

Nauttia jokaisesta retkestä yhtä paljon kuin viime talvena. Hyvä pilkkipäivä antaa potkua koko viikoksi
Olla pilkillä talven ennätyspakkasilla ihan vaan elämyksen takia. Paukkupakkanen, autio jääkenttä, lämpimät vaatteet ja hyvät eväät on mahtava elämys vaikka kalaa ei tuliskaan
Rikkoa oma ahvenennätys 790 g. Viime talvena se oli lähellä, aivan jalkojen juuressa. Välissä oli vain parikymmentä senttiä jäätä ja kala joka ei halunnut pistää päätään avantoon.

Jäitä odotellessa fiilistellään vaikkapa yhdellä menneen talven saaliilla.