Epäilin vahvasti, että olin väärään aikaan pilkillä. "Jään alla on varmasti säkkipimeää ja ahvenet odottelevat horroksessa kevättä ja lumikerroksen ohenemista."
Tunnelma koheni hivenen, kun joku kävi pukkaamassa tasuria. Enempiä tärppejä en saanut, vedin pilkin ylös ja jatkoin taivallusta. Seuraavakin avanto oli hiljainen. En saanut tärpin tärppiä tasuriin enkä morriin. Vähän matkan päässä oli moottorikelkan tekemä ura. Tein kolmannen avannon paikkaan, jossa uran kohdalle oli syntynyt pieni jäätynyt lammikko. Arvelin, että siitä tulvisi vähän valoa myös syvyyksiin. Päästin siis räikeän värisen tasurini kohti pohjaa hiukan toivorikkaammalla mielellä. Sääkin oli vaivihkaa parantunut. Aurinko kajasteli ohenevan pilviverhon takaa ja tuuli asettui. Tärppiä sain jonkin aikaa odottaa, mutta odotus palkittiin. Ensimmäinen nykäisijä jäi kerrasta kiinni ja osoittautui kivan kokoiseksi fileassuksi. Pilkki takaisin pyyntiin ja kun se tavoitti pohjan oli jo ahven kiinni, sitten kolmas, neljäs ja viides. Kohta jäällä jo sätki parikymmentä reilu satagrammaista raitapaitaa. Syönti hiljeni ajoittain, mutta kun pilkillä tömisytteli ja pöllytteli reippaasti pohjaa, alkoivat ahvenet taas kiivaasti iskemään kiinni. Moni oli leuan alta tai poskesta koukussa, joten kalaa taisi olla syvyyksissä melkoisesti. Kokeilin myös metrin pari pohjan yläpuolelta ja sainkin päivän vauraimmat, reilu parisataagrammaiset välivedestä. Vettä paikalla oli kuutisen metriä.
Koska saalis oli jo turvattu päätin, kokeilla myös morrilla ja kärpäsentoukilla? Ottaisiko niihin yhtä hyvin. Syönti loppui kuin seinään. Uitin morria muutaman minuutin kunnes viimein joku maistoi toukkaa. Vedin apaattisen oloisen saaliin jäälle ja se osoittautuikin luikertelevaksi ja kiemurtelevaksi kivinilkaksi. Päästin kiemurtelijan takaisin syvyyksiin ja jatkoin tasuriongintaa. Siihen ottikin heti ahven ja syöntikarkelo jatkui. Vajaan kolmen tunnin kuluttua alkoi saaliin määrä jo hirvittää ja päätin lopettaa. Sulloin siis kalat reppuun ja käänsin katseen kohti mannerta. Paikalle osunut ystävällinen moottorikelkkailija tarjosi kyydin rantaan, joten säästyin hikiseltä rämpimiseltä ja painavan repun raahaamiselta.
Vajaan kolmen tunnin saalis painoi 8,6 kiloa. Päästelin alle satagrammaiset takaisin kasvamaan. Jos olisin ottanut nekin, olisi reppu painanut kymmenkunta kiloa. Kalojen keskipaino oli 125 grammaa, suurin 232 g. Kovin isoja ahvenet eivät olleet, mutta hyvää filekokoa kuitenkin. Niiden syönnöksestä löytyi puolittain sulaneita pieniä kaloja. Muutaman pystyin tunnistamaan kiiskeksi. Eipä ihme, että ahvenet ottivat halulla tasuriin, mutta hyljeksivät morria. Ne jahtasivatkin isompaa saalista. Kirkkonummen Vitträskin ahventen vatsoista löytyy usein kiiskiä. Ahvenet tuntuvat talvella tykkäävän piikikkäistä serkuistaan. Niitä löytyykin melkein joka paikasta. Ahvenilla riittää siis kalaruokaa ja tasuri pelittää, kun oikea hetki koittaa. Paljon on vierähtänyt aikaa siitä, kun edellisen kerran oli se oikea hetki. Milloinkahan tulee seuraava. Osuiskohan jo ens lauantaihin, kun Seurasaarenselällä mietellään kaupungin mestaruudesta.
