Sähkökoukun pilkkimestaruus 2009

Eilen järjestettiin firman kalakerhon perinteinen pilkkikisa Espoonlahdella, Pentalan pohjoispuolella. Sää oli pilvinen, pakkasta pari astetta ja kohtalainen tuuli puhalsi lahden yli idästä.
Tällä kertaa ei tullut vilu, sillä haalarin alla oli paksu fleecepusakka pitämässä kylmän loitolla. Meitä osallistujia oli peräti kahdeksan ukkoa, puolet eläkeläisiä. Viiskytneljä-vuotiaana tunsin itseni nuorisokerholaiseksi. Ja niinhän siinä kävi, että seniorit näyttivät kuinka niitä assuja kalastetaan. Meikäläisen kierrellessä pitkin-poikin Espoonlahtea etsimässä isomuksia, tekijämiehet istuivat viisi tuntia samoilla jalansijoilla ja nostelivat tapsipilkillä yli kymmenen kiloa ahventa. Itse löysin pelkkiä sormen mittaisia sinttejä. Tasapainopilkeistä kaloille kelpasi vain puna-valkoinen lilliputti. Siihen sormen mittaiset assuvauvelit ottivat ajoittain kiivaastikin. Päästelin ne takaisin kasvamaan, koska heti aamulla selvisi, että tekijämiehet nostelevat niitäkin tuplanopeudella enkä pärjäisi siinä kisassa. Metsästin siis suuren osan ajasta pannukarkeita körmyjä, mutta löytymättä ne jäivät. Tavoitin keskeltä Espoonlahteakin vain pikkuahvenia, niitäkin paljon harvemmasta kuin lähempänä länsirantaa kalastaneet kisakumppanit. Päivä meni kuitenkin rattoisasti, kuin huomaamatta. Ihan mukavalta tuntui pikkuassunkin tärppi ja vielä mukavampaa oli kuulla, että löytyi lahdelta vauraampaakin kalaa. Lähempänä länsirantaa oli pieni alue jossa tapsipilkki oli kelvannut hyvin ja siellä ahvenetkin olivat isompia, sinne siis seuraavalla kerralla tapsipilkin ja kärpäsen toukkien kera.

Alla mutamia kuvia kisapäivästä.

Puheenjohtaja Antin tyylinäyte

Meikäläisen tasurinorssi

Leskinen ja isomus

Täysi pakillinen

Vastustamaton tarjous

Oltiin eilen juhlimassa isäukon kasikymppisiä, kun kännykkään putkahti Markukselta viesti: "Lähetkö aamulla Lohjanjärvelle, sinne kirkkaampaan länsiosaan. Löytyy pientä ja isoakin assua, jos vaan on otillaan. Lasse on tulossa myös". En voinut vastustaa tarjousta. Puolenyön aikaan keräilin kamat kasaan ja laitoin kellon herättämään kuuden jälkeen, jotta oltaisiin varmasti ottipaikoilla auringon noustessa.

Hyvin kerittiin. Oli vielä hämärää, kun pyöräytimme ekat avannot reilu kymmensenttiseen jäähän. Taivas oli pilvessä, pakkasta pari astetta, kohtalainen tuuli idästä ja lunta tuprutteli harvakseltaan. Ensimmäinen tärppi tuli päivän valjetessa. Muutama pikkuahven nousi peräjälkeen minitasurilla. Vaihdoin avantoa ja sama toistui. Vaihdoin isompaan tasuriin, jota kalat tyrkkivät ja ravistelivat, mutta eivät tarttuneet. Lopulta yksi jäi kiinni, reilu kymmensenttinen. Siirryin syvemmälle, mutta sieltä ei tullut tärppiäkään.

Päätimme lähteä kohti mantereen kyljessä olevan saaren eteläkärkeä. Tuuli oli virinnyt ja pureutui ikävästi haalarin läpi selkään. Laitoin sittenkin liian ohuet fleecet, kuluneen haalarin alle. Sen eristeistä puhaltaa tuuli jo läpi.

Saaren kärjestä tuulen ja tyvenen rajalta löytyi ahventa, jopa enemmän kuin aloituspaikasta. Koko vaan olisi saanut olla parempi, lähes kaikki reilun etusormen mittaisia. Viittä metriä syvemmästä ei tullut tärppiäkään. Tuuli tunkeutui täälläkin luihin ja ytimiin. Alkoi pian tuntua siltä, että koko alapää jäätyy, jos en pääse viimalta suojaan.

Markuksen ja Lassen nostellessa pikkuahventa kuin köyttä, siirryin ensin evästelemään saaren rantaan ja sitten sen suojan puolelle pilkille. Sillä välin Markus kiskaisi jäälle pari pannukarkeaa assua. Pikkuahveniakin oli välillä kaksin kappalein tasurin koukuissa. Niin ahneesti ne iskivät Lassen ja Markuksen pilkkeihin.

Tyvenessä oli mukava ongiskella, mutta kala ei siellä syönyt ollenkaan. Jääkin oli petollista. Ohuen lumikerroksen alta erottui heikkona uuden ja vanhan jään raja. Uutta jäätä oli vain nelisen senttiä, HuH! Onneksi huomasin heikosti näkyvän rajan ennen kuin astelin kylmään kylpyyn. Vähän matkan päässä näkyi myös osittain sula railo.

Palailin takaisin tuulen puolelle. Sain sieltä edelleen vain pieniä.

Siirryimme yhdentoista jälkeen aloituspaikkaan, mantereen ja saaren välisen salmen ulkopuolelle. Pikkuassut jyräsivät sielläkin. Puolilta päivin pakkasimme kamat ja suunnistimme kohti autoa, sillä Lassella oli iltapäivällä muita menoja.

Yhdessä päätimme, että Markuksen paikkaan palataan vielä, kunhan jäät kasvavat paksuutta. Silloin lähdetään korkkailemaan selkävesien karikoita. Siellä ne isomukset lymyilee (ja meille vinosti hymyilee).

Meripilkillä pitkästä aikaa

Pakkasia on riittänyt, joten lauantaiaamuna suunnistettiin kohti Inkoota ja Kopparnäsin ulkoilualuetta. Mukana olivat vanha kalakaveri Make ja nuorta polvea edustamassa Akseli. Sandfjärdenin lahti on sen verran suojainen paikka, että arvelimme siellä olevan riittävästi jäätä yhtä pikkipäivää varten.

Jäätä löysimmekin, mutta avovesi ei ollut kaukana, heti lahtea ympäröivien saarten takana lainehti meri ja saarten salmetkin näyttivät kovin tummilta petollisilta. Lahdella oli kuitenkin kovaa jäätä turvalliset viitisentoista senttiä.

Pilkit solahtivat veteen jo ammuhämärässä, ennen yhdeksää. Sää oli mainio, tyyntä, melkein selkeää ja pikkupakkasta, täydellinen päivä tulossa.

Mutta, mutta... kalat vaan puuttuivat karkeloista. Saimme kairata useita reikiä ennen kuin ensimmäinen ahven varovasti nykäisi ja tuli jään päälle tervehtimään. Kovin oli kalpoinen ja laiha, mutta otin sen kuitenkin saalispussiin. Sen jälkeen hiljaisuus jatkui. Akselilla kävi joku tärppäämässä, mutta ei pysynyt kiinni. Aurinko kiipesi horisontista taivaalle, telkät ja lokit lentelivät Granholmin takana sulan meren yllä. Me teimme yhä uusia avantoja, vaihtelimme pilkkejä ja tekniikoita, mutta kalat pysyivät kadoksissa. Jututimme jäälle ilmestynyttä pilkkimiestä. Hiljaista oli hänelläkin. Sanoi siirtyvänsä Pikkalanlahdelle. Sieltä oli löytynyt kuhaa Loppiaisena.
Yhden maissa palasimme autolle, saaliina neljä ahventa kolmeen mieheen.
Aurinko sentään paistoi, ei ollut kylmä eikä tuulikaan häirinnyt. Tuliskohan seuraavalla reissulla jo kalaakin?

Virtapaikka

Pilkkikauden avaus "Siikajärvellä"

Lauha syksy päättyi onneksi vuodenvaihteeseen. Uudenvuoden yöstä lähtien pakkanen on paukkunut 10 asteen tienoilla. Se takasi hyvät jäät ensimmäiselle pilkkiretkelle, joka suuntautui Länsi-Uudellemaalle, eräälle kristallinkirkkaalle järvelle, jossa on monenkokoista ahventa sekä jonkin verran siikaa. Taimeniakin on järvestä saatu.

Sää oli mahtavan aurinkoinen, pakkasta kymmenkunta astetta ja lähes tyyntä. Heti aamun alkajaisiksi oli Lasse onnistunut jallittamaan nätin siian uimarannasta, josta astelin kymmenkunta minuuttia myöhemmin jäälle. Markus oli tullut hetkeä aikaisemmin. Koska uimaranta ei enempää siikoja antanut, suuntasimme kauemmas järvelle. Markus ja Lasse alkoivat nostelemaan pienen saaren kupeesta pikkuahventa tasaiseen tahtiin. Meikäläisen siiman päässä oli hiljaista. Järven asukkaat eivät olleet kiinnostuneita tasurista ja värikoukusta.

Tyhjänpyynti ei kiinnostanut joten ylitin järvenselän pienehkön saaren tuntumaan. Sielläkään syönti ei parantunut. Jonkin ajan päästä Lasse saapui samoille paikoille. Hiljaista oli myös Lassen pilkissä, joten paikassa ei ollut ilmeisesti nälkäisiä ahvenia ollenkaan. Puolen päivän jälkeen Lassen oli lähdettävä. Sain läksiäislahjaksi kärpäsen toukkia, joiden kera jatkoin matkaa kapeasta salmesta länteen aukeavalle toiselle selälle. Siellä syönti parani jonkin verran. Pieniä olivat ahvenet sielläkin. Sain niitä sekä toukilla syötetyllä pystyllä että vihreällä tasurilla yhden sieltä, toisen täältä.

Syönti laantui kellon lähestyessä kolmea. Illan alkaessa hämärtyä kokeilin vielä olisiko uimarannassa lisää siikoja. Siikoja ei enää löytynyt.

Kuusituntinen pilkkipäivä oli mennyt kuin huomaamatta. Vaikka saalis tällä kertaa jäi pieniin ahveniin oli päivä antoisa, kiitos mahtavan sään ja upean järven. Sinne täytyy päästä uudelleen.