PILKKIKAUSI PULKASSA JA MURHEELLINEN VIIKONLOPPU

Jouduin viikonlopuna jättämään kalastuksen väliin, sillä koiramme Into sairastui äkillisesti ja traagisten vaiheiden päätteeksi jouduin saattamaan sen viimeiselle matkalle sunnuntaina. Into oli jo vanha, 14 vuotias. Saimme nauttia sen seurasta vain vajaan vuoden ennen sen lähtöä. Tuossa lyhyessä ajassa siitä tuli perheenjäsen, jonka poismeno koettiin voimakkaasti, niin voimakkaasti että emme aio enää hankkia koiraa. Inton muisto riittää meille.

Eilen tiistaina paistoi aurinko ikävästi työhuoneen ikkunaan ja harhautti ajatukset pois alati tärkeistä työasioista. Puolilta päivin annoin periksi ja hain pomolta luvan häipyä konttorista kaupan kautta kotiin ja edelleen Vitträskin tutuille jäille.

Vähän jälkeen kolmen pyöräytin ensimmäisen avannon toistaiseksi vielä turvallisen kovaan jäähän. Sain tehdä vielä pari avantoa lisää ennen kuin ensimmäinen pulska ahven hyväksyi tarjouksen ja vedin sen seitsemän metrin syvyydestä jäälle. Sama verkkainen tahti jatkui koko iltapäivän, yksi ahven sieltä toinen täältä. Järven keskusmatalikolla oli kolme muuta onkijaa, jotka saivat vähän paremmin kalaa morrilla ja toukkasyötillä. Itse käytin uskollisesti tasuria, enimmäkseen puna-vihreäkirjavaa pilkkiä, johon iski vähän ennen auringonlaskua kauden suurimmaksi jäänyt ahven. Kotona punnitsin sen painoksi 520 grammaa, ei lähellekkään ennätystä, mutta mukavan kokoinen kuitenkin.

Loppuviikoksi on luvattu lämpimiä päiviä ja lauhoja öitä, joten pilkkikausi päättyy tähän. Kausi jäi melko lyhyeksi. Kalat olivat tiukassa, mutta siihen toki saa varautua etenkin syvällä ja kirkasvetisellä Vitträskillä. Pilkkisäät olivat hyvät. Aurinko paistoi melkein joka reissulla.

Hyvä näin!

Nyt on aikaa perhovehkeiden viritelyyn ja perhonsidontaan kesää varten. Tuskin maltan odottaa ensimmäistä perhon heittoa tutun kosken kuohuihin ja veden pärskähdystä kun taimen ottaa perhoon.

Tuulta ja aurinkoa Vitträskillä

Tulipa tehtyä eräänlainen ennätys.
Olin tänään yli kahdeksan tuntia pilkillä. Pois ei voinut lähteä, sillä aurinko paistoi lämpimästi ja kala söi taas kerran huonosti. Soppakaloja siis jahtasin koko päivän aamun puoli kahdeksasta iltaneljään. Päivä kului kuin huomaamatta järveä kierrellessä ja reikiä kairaillessa. Jäät oli vielä varsin vahvat, vaikka koko viikon on pitänyt plussakelejä. Lämpimät säät näyttää jatkuvan loppuviikolle saakka, joten voi olla, että ensi viikonloppuna ei pilkille ole enää asiaa. Saapa nähdä.

NIIN VÄÄRIN, NIIN VÄÄRIN!

Oltiin eilen Maken kanssa Inkoon Kopparissa pilkillä. Oli lämmintä, aurinko paistoi, naama sai väriä, kalatkin söi. Täydellistäkö? No ei hitossa!!!
Kalat söi Maken pilkkiä ei minun!! Tein reijän Maken avannon viereen. Heiluttelin pilkkiäni samaan tahtiin kuin Make omaansa. Ahven nappasi Maken onkeen ja jätti omani rauhaan. Kokeilin viittä erilaista pyydystä. Mikään ei auttanut.
Ongimme kumpikin taspainolla kuten tavallista. Maken pilkki oli vaalea. Sillä tuli kalaa. Maken toinen pilkki oli vihreän kirjava. Silläkin tuli kalaa. Omat pilkkini olivat: tummanruskea (luottopeli tähän asti), ambulanssin punainen pieni, vaalea punaselkäinen, tumma muikku ja tumma ahven.
Hirmuisella yrittämisellä sain kymmenen ahventa ja kolme särkeä. Särjet eivät ota tasariin. No eivät ole ennen ottaneet, mutta ottivat eilen minun tasariini. Ahvenet eivät pilkeistäni välittäneet. Ne välittivät Maken pilkeistä, PRKL#"%&!!
Make sai kalaa pakillisen, minä kymmenen. Päivä oli pilalla, mieli kateudesta musta. "Lopetan kalastuksen ja myyn välineet pois. Minusta ei ole mihinkään."
Toisaalta taas. Maken superpyydykset ovat kirkkaana muistissa. Näin niistä untakin viimeyönä. Olen nähnyt samanlaisia Prismassa. Taidankin mennä huomenna ostoksille. Kairakin pitäisi uusia ja saappaat. Oliskohan hyviä tarjouksia Honkkarissa.
Noniin; mieli alkaa taas tuntua paremmalta. Minnekkähän menis ensi viikonloppuna kalaan.