Eemeli, Emmi ja Mimosa pilkillä

Sunnuntaina 22.3 saimme vieraiksi kolme sukulaislasta, Mimosan 5 v. Emmin 7 v. ja Eemelin 11 v. sekä lasten isoäidin Tuiren. Koska sää oli hieno, päätimme lähteä Espoonlahdelle kokeilemaan pilkkikalastusta. Retki onnistui loistavasti. Pari tuntia jäällä vierähti ihan huomaamatta. Saimme muutaman kalankin.

Yläkuvassa Mimosa odottaa tärppiä

Eemelillä taisi jo nykäistä

Tiina nauttii auringosta, taustalla Tuire ihailee maisemia

Eemeli sai kiisken

Emmi oli jäällä niin nopea, että yhtään kuvaa ei saatu filmille. Tässä siis hieman vanhempi kuva

Ahvenet kadoksissa

Lähdettiin eilen ennen auringon nousua Porkkalaan etsimään isoja ahvenia taas kerran (huokaus). Meikäläisen lisäksi ahvenjahtiin lähti Taimenmies Juha (linkki Juhan blogiin sivupalkissa) ja isänsä Matti. Perjantaina olin saanut työkaveri Manulta koordinaatteja paikoille, joista yleensä on isompaa saatu. Tunteet olivat sekavat astellessamme jäälle. Viikko sitten jäi nimittäin saalis Inkoon Kopparissa yhteen vaivaiseen sinttiin. Ja niinhän siinä kävi nytkin. Kiertelimme Lähteelän ulkopuolella Stora Svartön ympäristössä pakkoja, luodonsivuja ja muita potentiaalisia ahvenpaikkoja syvästä ja matalasta koluten. Hiljaista oli. Kolmen tunnin kovan yrityksen jälkeen totesimme Porkkalan tyhjäksi. Yhtään tärppiä emme saaneet tasureihin, tapsipilkkeihin tai morriin.
Lampsimme siis autolle ja porhalsimme kohti Espoonlahtea varmistamaan syökö ahven ensinkään.

Paljon oli Espoonlahdella väkeä. Aika paljon näkyi myös autoja., eikä mikään ihme, sillä jäätä oli puolisen metriä. Se kantaa jo painavammankin menopelin.
Olisiko ollut toinen avanto, jossa ensimmäinen ahven kävi tukistamassa tasuria. Pientä ahventa löytyi lähes joka puolelta, parhaiten melko matalasta, parista metristä.
Pari tuntia kerkisimme pikkuahvenia kiusaamaan. Kolmen jälkeen oli lopeteltava ja lähdettävä perkaamaan saalista. Eipä pussissani montaa ahventa ollut. Muutaman 50 grammaisen "isomuksen" vein kotiin. Hienot fileet niistä syntyi. Friteerattuina ne suorastaan sulivat suussa. Kyllä pienikin ahven on mahtava herkku, isosta puhumattakaan.
Missä ihmeessä ne isomukset luuraa? Onko joku tauti tai pohjan happikato ne vienyt?

Yllä Juha ikuistaa saalista

Munat pataan

Oltiin Maken kanssa eilen pilkillä Inkoossa, Kopparnäsin länsipuolella. Ensimmäiset avannot kairattiin autiolla jäälakeudella jo ennen kahdeksaa ahven-isomusten parhaaseen ottiaikaan.

Ei tärpännyt, siispä uusi avanto vähän matalempaan, sitten syvempään, kauemmas rannasta, lähemmäs rantaa jne. Ei nykäissytkään Lähdimme etsimään varmaa paikkaa, puoli kilometriä rannasta olevaa ympäristöään paljon matalempaa pakkaa, joka löytyi kartan ja maamerkkien avulla helposti. Ei tärpännyt sielläkään, ei pakan päällä eikä rinteissä. Siirryttiin sitten kohti laajaa Torbackavikenin lahtea. Ei löytynyt ottihaluisia kaloja lahden suulta eikä sisempää, ei matalasta eikä syvältä. Evästelyn jälkeen kiersimme Stävön toiselle puolelle vähän pienempään lahteen. Ei ollut kaloja sielläkään. Koska päivä oli siinä vaiheessa jo aika pitkällä siirryimme vähitellen kohti Kopparnäsin kärkeä ja autoa. Kairailimme pitkin matkaa avantoja, vaihtelimme pilkkejä ja tekniikoita, mutta tärppiäkään emme saaneet. Viimeisen avannon pyöräytin lähelle rantaa, josta olimme aamulla tulleet jäälle. Ensivedolla tunsin pilkin osuvan johonkin, kalako? Toinen veto ja taas pilkki töksähti johonkin. Kolmannen vedon jälkeen pilkin palatessa kohti lähtöpistettä tuntui heikko tärppi. Vastaveto ja jotain elämää sykkivää välittyi vapakäteen. Vetelin laiskasti potkivan otuksen jäälle ja kas: Sehän oli aito ahvena. Pilkki nopeasti takaisin pyytämään: "Tästäkö se syönti vihdoin alkaa ajattelin toivorikkaasti?" Ei alkanut. Hiljaisuus palasi jään alle. Make kairasi muutaman reijän. Minäkin tein vielä pari avantoa, mutta emme saaneet enää nykyäkään. Syönti alkoi ja loppui yhteen ahveneen.

Siihen jäi saalis, vaikka olimme etsineet kaloja kuusi tuntia, tallanneet jäälakeutta ristiin-rastiin, poranneet sen melkein reikäjuustoksi.

Meillä ei ollut morrivehkeitä, tapsipilkkiä ei eläviä syöttejä matkassa. Niillä olisi varmaan jonkun ahvenen tai särjen onnistunut saamaan, mutta tuskin montaa. Päivästä jäi sellainen kuva, että kalat olivat jossain muualla. Mutta missä? Se jäi arvoitukseksi.

Jotain kuitenkin saatiin. Heti aamun alkajaisiksi lensi merikotka ylitsemme. Se oli sykähdyttävä näky. Kolme vaaleavatsaista harmaasiipistä hanhea ja parvi pulmusia tervehti meitä myös. Ne olivat jo matkalla kohti pohjoista, kevään ensi airueina. Sääkin oli hyvä, pilvipoutainen, pikkupakkasta ja heikko pohjoistuuli. Veikö se kalat mennessään kohti etelää. Kuka tietää.

Viikko takaperin oli parempaa tuuria, vaikka ilma oli aivan samanlainen. Silloin nostimme Akselin kanssa ahventa Espoonlahdella melkein joka avannosta, ei tosin mitään jättejä, mutta kaloja kuitenkin. Koppariin lähdettiin hakemaan isomuksia. Toisin kävi. Jäi munat pataan.