PILKKIKAUSI PULKASSA JA MURHEELLINEN VIIKONLOPPU

Jouduin viikonlopuna jättämään kalastuksen väliin, sillä koiramme Into sairastui äkillisesti ja traagisten vaiheiden päätteeksi jouduin saattamaan sen viimeiselle matkalle sunnuntaina. Into oli jo vanha, 14 vuotias. Saimme nauttia sen seurasta vain vajaan vuoden ennen sen lähtöä. Tuossa lyhyessä ajassa siitä tuli perheenjäsen, jonka poismeno koettiin voimakkaasti, niin voimakkaasti että emme aio enää hankkia koiraa. Inton muisto riittää meille.

Eilen tiistaina paistoi aurinko ikävästi työhuoneen ikkunaan ja harhautti ajatukset pois alati tärkeistä työasioista. Puolilta päivin annoin periksi ja hain pomolta luvan häipyä konttorista kaupan kautta kotiin ja edelleen Vitträskin tutuille jäille.

Vähän jälkeen kolmen pyöräytin ensimmäisen avannon toistaiseksi vielä turvallisen kovaan jäähän. Sain tehdä vielä pari avantoa lisää ennen kuin ensimmäinen pulska ahven hyväksyi tarjouksen ja vedin sen seitsemän metrin syvyydestä jäälle. Sama verkkainen tahti jatkui koko iltapäivän, yksi ahven sieltä toinen täältä. Järven keskusmatalikolla oli kolme muuta onkijaa, jotka saivat vähän paremmin kalaa morrilla ja toukkasyötillä. Itse käytin uskollisesti tasuria, enimmäkseen puna-vihreäkirjavaa pilkkiä, johon iski vähän ennen auringonlaskua kauden suurimmaksi jäänyt ahven. Kotona punnitsin sen painoksi 520 grammaa, ei lähellekkään ennätystä, mutta mukavan kokoinen kuitenkin.

Loppuviikoksi on luvattu lämpimiä päiviä ja lauhoja öitä, joten pilkkikausi päättyy tähän. Kausi jäi melko lyhyeksi. Kalat olivat tiukassa, mutta siihen toki saa varautua etenkin syvällä ja kirkasvetisellä Vitträskillä. Pilkkisäät olivat hyvät. Aurinko paistoi melkein joka reissulla.

Hyvä näin!

Nyt on aikaa perhovehkeiden viritelyyn ja perhonsidontaan kesää varten. Tuskin maltan odottaa ensimmäistä perhon heittoa tutun kosken kuohuihin ja veden pärskähdystä kun taimen ottaa perhoon.

Tuulta ja aurinkoa Vitträskillä

Tulipa tehtyä eräänlainen ennätys.
Olin tänään yli kahdeksan tuntia pilkillä. Pois ei voinut lähteä, sillä aurinko paistoi lämpimästi ja kala söi taas kerran huonosti. Soppakaloja siis jahtasin koko päivän aamun puoli kahdeksasta iltaneljään. Päivä kului kuin huomaamatta järveä kierrellessä ja reikiä kairaillessa. Jäät oli vielä varsin vahvat, vaikka koko viikon on pitänyt plussakelejä. Lämpimät säät näyttää jatkuvan loppuviikolle saakka, joten voi olla, että ensi viikonloppuna ei pilkille ole enää asiaa. Saapa nähdä.

NIIN VÄÄRIN, NIIN VÄÄRIN!

Oltiin eilen Maken kanssa Inkoon Kopparissa pilkillä. Oli lämmintä, aurinko paistoi, naama sai väriä, kalatkin söi. Täydellistäkö? No ei hitossa!!!
Kalat söi Maken pilkkiä ei minun!! Tein reijän Maken avannon viereen. Heiluttelin pilkkiäni samaan tahtiin kuin Make omaansa. Ahven nappasi Maken onkeen ja jätti omani rauhaan. Kokeilin viittä erilaista pyydystä. Mikään ei auttanut.
Ongimme kumpikin taspainolla kuten tavallista. Maken pilkki oli vaalea. Sillä tuli kalaa. Maken toinen pilkki oli vihreän kirjava. Silläkin tuli kalaa. Omat pilkkini olivat: tummanruskea (luottopeli tähän asti), ambulanssin punainen pieni, vaalea punaselkäinen, tumma muikku ja tumma ahven.
Hirmuisella yrittämisellä sain kymmenen ahventa ja kolme särkeä. Särjet eivät ota tasariin. No eivät ole ennen ottaneet, mutta ottivat eilen minun tasariini. Ahvenet eivät pilkeistäni välittäneet. Ne välittivät Maken pilkeistä, PRKL#"%&!!
Make sai kalaa pakillisen, minä kymmenen. Päivä oli pilalla, mieli kateudesta musta. "Lopetan kalastuksen ja myyn välineet pois. Minusta ei ole mihinkään."
Toisaalta taas. Maken superpyydykset ovat kirkkaana muistissa. Näin niistä untakin viimeyönä. Olen nähnyt samanlaisia Prismassa. Taidankin mennä huomenna ostoksille. Kairakin pitäisi uusia ja saappaat. Oliskohan hyviä tarjouksia Honkkarissa.
Noniin; mieli alkaa taas tuntua paremmalta. Minnekkähän menis ensi viikonloppuna kalaan.

VAIKEITA ASSUJA PAKKASESSA

Perjantaiaamuna mittari näytti -24, kun talssin Vitträskin jäälle. Aurinko oli jo noussut puiden yläpuolelle eikä tuullut yhtään. Kovasta pakkasesta huolimati olo oli ok. Ilma lämpeni nopeasti auringon kiivetessä ylemmäs. Oli peräti mukavaa paistatella naamaansa pakkasauringon paisteessa ja ootella ahventen tärppiä. Kymmenen jälkeen alkoi sormet tarkenemaan jopa kynsikkäissä.
Mutta ne kalat, ne olivat tosi nirsoja. Sain ekan assun vasta kymmenen maissa. Siitä käynnistyi lyhyt syöntijakso, joka hyytyi puolessa tunnissa. Syöntihalukkaat kalat löytyi pieneltä alalta, ympäristöä pikkasen matalemman "patin" päältä. Puolilta päivin taivas meni pilveen ja alkoi tuulla heikosti. Iltapäivällä sateli myös heikosti lunta. Sään muutoksella ei ollut vaikutusta kalojen syöntihaluihin. Pariin otteeseen tapahtui syönnissä pientä piristystä. Koska syönti oli heikkoa oli myös aikaa kokeilla erilaisia konsteja. Kiertelin uusia ottipaikkoja etsien ja löysinkin vähän kalastetun matalikon Aavarannan itäpuolelta. Kalastan yleensä vain läheltä pohjaa. Nyt kokeilin myös reilusti sen yläpuolelta. Sainkin muutamasta reijästä useita ahvenia melkein 2 metriä pohjan yläpuolelta. Isoimmat "pannukarkeat" ottivat vasta, kun pilkki oli noussut pohjasta yli metrin ylöspäin.
Ottipilkki oli tälläkin kertaa tuttu tummanruskea tasuri. Rapalan "muikku" ja vaalean vihertävä eivät kiinostaneet kaloja ollenkaan.
Päivän saldo oli puoli kiloa ahvenfilettä, paljon aurinkoa ja kokemusta nirsojen kalojen houkuttelusta. Pienestä saaliista huolimatta hienoa viettää vapaapäivää.

Merellä

Kauden ensimmäinen meripilkitys tuli tehtyä tänään Markuksen ja poikani Jounin kanssa Inkoon Kopparnäsiin. Sää oli mainio, lähes keväinen, vaikka aurinko ei näyttäytynytkään. Lämpötila oli pikkasen plussan puolella ja lännestä kävi leppoisa tuulenvire. Yöllä oli tuullut navakemmin, mutta rauhottui aamulla.
Ahven söi alussa hyvin, mutta syönti laantui nopeasti. Tärppejä alkoi tulla enemmän taas puolilta päivin ja syönti oli parhaimmillaan kahdelta, kun pakkasimme kamat ja lähdimme kohti kotia.
Parhaiten tuntuivat pelittävän tummat tasapainot. Jostain syystä ruskea, vihreävatsainen kiinnostaa kaloja sekä Vitträskillä että merellä, ehkäpä siksi, että luotan siihen itsekin eniten. Syönnöksestä päätellen tasapainopilkki oli oikea "ase", sillä kalojen vatsoista löytyi etupäässä pikkukalaa ja jokunen katkarapu. Alla on viime talvena otettu kuva ahvenen syömistä katkaravuista, jotka ovat vatsahapoissa muuttuneet punertaviksi. Ottaakohan ahven tumman pilkin katkarapuna? Saattaapa ottaakkin, ainakin merellä.
Ahvenet eivät olleet kovin isoja. Yhtään pannukarkeaa emme saaneet koko päivänä, mutta satagrammaisia ja hiukan isompia fileassuja kertyi minulle ja Jounille sen verran, että perattujen fileiden painoksi tuli vajaa kilo.

KANNIBALISMIA KIRKKONUMMELLA

Oltiin kaverini Markuksen kanssa eilen pilkillä Vitträskillä. Sää oli leudon pilvinen ja lähes tuuleton, miellyttävä keli jääkentän kiertelyyn ja ahventen narraamiseen. Ahven söikin mukavasti. Reppuun kertyi sen verran kalaa, että oli varaa päästellä alle satagrammaiset takaisin kasvamaan. Aika moni raitapaita oli popsinut muutakin kuin pilkkejämme, etupäässä itseään pienempiä kaloja.
Vilkaisinpa yhden raitapaidan syönnöstä ja eikös vaan pari pikkukalaa paljastunut ahveniksi. Varttikilon assu oli siis popsinut omaa sukuaan. Eihän se mitään tavatonta ole, mutta kuitenkin. Tuli siitä vähän ontto olo. Aikamoinen meininki vallitsee siis jään alla. Syö tai tule syödyksi. Ahdin valtakunnassa ei voi turvautua edes omiin vanhempiinsa. Voipi isä tai äiti hotkaista liian tuttavallisen vekaran suihinsa. Ja se peli alkaa heti syntymästä. Ainoa turva taitaa olla siskojen ja veljien parvi. Pitää pysytellä tiiviisti omassa joukossa, kylki kyljessä, mieluiten parven keskellä ja vältellä "isojen poikien" seuraa.
No joo... Menipäs vähän synkäksi, mutta kuitenkin. Vaikka me ihmisetkin osataan olla aika ilkeitä ja tehdä jopa hirveitä tekoja, niin en kuitenkaan vaihtais ahvenen elämään, paitsi jos saisin samalla yhtä pienet aivot. Silloin sen vois ehkä kestää paremmin.

KAUDEN AVAUS VITTRÄSKILLÄ

Olipas upea pakkaspäivä.
Aurinko oli jo aika korkealla, kun astelin epävarmoin askelin ohuen näköiselle jäälle. Hyvinhän se kesti ja tilannetta helpotti se, että seurasin toisten pilkkimiesten jättämiä jälkiä. Keskellä järvenselkää istui kolme ukkelia selät vasten luoteistuulta. Pari ahventa olivat kuulemma saaneet.
Pyöräytin oman avannon kohteliaan matkan päähän. Montaa kierrosta ei kairaa tarvinnut vääntää, kun reikä oli jo valmis. Jäätä oli kymmenisen senttiä. Se kestää hyvin tukevammankin pilkkimiehen.

Ahvenet olivat nirsolla päällä. Vasta kolmannesta reijästä sain ensimmäisen tärpin. Kahdeksan metrin syvyydestä otti tasapainopilkkiin "pannukarkea" (varttikilon) ahvena. Eipä hassumpi avaus. Se avanto ei sitten enempää antanutkaan. Kairailin ahkeraan uusia reikiä ja lähes kaikissa joku ilmoitti itsestään näykkäisemällä. Mutta, mutta... Kalojen otit olivat varovaisia. Ne tarttuivat huonosti ja kiinni jääneistä puolet irtosi ennen kuin sain nostettua ne syvyyksistä. Kaikki ylös tulleet olivat kuitenkin mukavan kokoisia, ei mitään jättejä, mutta hyviä filekaloja. Oheisessa kuvassa se ensimmäinen

Puolenpäivän jälkeen tälläsi pilkkiin tukevampi veijari. Jo ensi potkuista tunsin sen todella tuhdiksi. Varma ennätys, jos se on ahven, tuumin alkaessani nostaa sitä syvyyksistä kohti pintaa. Päässä takoi inhottava ajatus: "Kohta se irtoaa, kohta se irtoaa". Pidin siis siimaa tiukalla. Vain rajuimpiin syöksyihin annoin hiukan löysää. Hyvin kala kuitenkin pysyi kiinni ja kohta se oli jo avannon alla, reilun metrin syvyydessä. "Ei ole ahven", kerkisin tajuta, kun siima jo hervahti löysäksi. Ei edes pilkin painoa tuntunut. Ohut siima oli yllättäen rapsahtanut poikki.
Voihan PRKL! Olin niin paljon pelännyt kalan irtoamista, että unohdin kuinka ohuella siimalla ongin. Pilkin solmukin oli viimevuotinen. Sadattelin ääneen tutkaillessani siiman kihartunutta päätä. "Olet sinä Pekka varsinainen hölmölänen! Koko tammikuu olis ollu aikaa tarkistella siimoja ja solmuja, mutta eipä tullu tehtyä, ei!"
No, mitäpä tuosta. Onneksi näin kalan. Jos se olisi karannut jo syvemmällä olisin koko loppuikäni arvaillut oliko se jättiahven vai mikä. Nyt tiedän. Ahven se ei ollut. Kuhalta se näytti. Olkoon siis pulska kuha. Olisi kuhakin ollut mukava saalis. Nätit fileet siitä olisi saanut.
Neljän pilkkitunnin saalis oli aika niukka, yhdeksän ahventa, yhteispaino 1700 grammaaa. Siitä saa kolmelle hengelle sentään aterian, hyvä niinkin.
Sää oli hieno, kirpeää pakkasta ja auringonpaistetta. Elämys oli mahtava, vaikka isomuskuha vei pilkin. Uusia saa kaupasta.

TALVI TULEE VIHDOINKIN

HURRAA!!!

Kuten kuvasta näkyy lupaa Ilmatieteenlaitos kunnon pakkasia melkeen koko viikoksi. Jos ennuste pitää kutinsa, porailen ens sunnuntaina reikiä jäähän ja nostelen toivottavasti pulskia raitapaitoja reppuun. Eka reissu suuntautuu todennäköisesti kristallinkirkkaalle Vitträsk-järvelle Kirkkonummella tai merijäälle Inkooseen, jos pakastaa oikeen kunnolla.

Lähdenkin tästä koukkuja terottamaan samantien.

HAUKIKALASSA, VERINEN SUNNUNTAI

Koskapa talvesta ei näytä tulevan vesisadetta kummempaa, pitää siis alistua tilanteeseen. Keräilin virvelivehkeet kasaan. Pakkasin ne ja kahluuvarusteet autoon ja ajelin Inkoon Kopparnäsiin, jossa meri lainehtii vapaana.
Kopparnäs on muuten mukava paikka ihan ulkoiluunkin. Se on Helsingistä noin 50 km länteen sijaitseva luonnonkaunis ulkoilualue merelle työntyvässä niemessä. Kalastella voi lännen puolella kalliorannoilla ja idän puolella laajassa kaislikkolahdessa. Melko uusissa grillikatoksissa on mukava evästellä vaikkapa lasten kanssa.
Sää oli aika mukava kun vetelin kahluuvarusteita päälle. Taivas oli pilvessä, mutta ei sadetta enteilevästi. Tuuli kävi leppoisasti lännestä ja lämpöä pari astetta. Sidoin siimaan hidasliikkeisen uistimen, koska oletin kalojenkin olevan aika hitaita näin keskitalvella. Sain heitellä tunnin ennen kuin eräässä lahdessa, matalasta vedestä sain ensimmäisen tärpin. Pieni hauki, vain peri kertaa uistinta pidempi jäi koukkuun. Vedin sen saman tien rantaan ja päästelin takaisin kasvamaan. Toinenkin, hivenen edellistä isompi kävi tervehtimässä meikäläistä. Näiden pikkukalojen jälkeen sain heitellä pitkään ilman merkkiäkään kaloista. Ennen pitkää alkoi nälkä vaivaamaan, joten istahdin alas nauttimaan eväitä. Ruispalojen väliin olin tunkenut mozarella-juustoa ja aurinkokuivattua tomaattia, eipä hassumpaa. Kirpeän tomaatin ja samettisen mozarellan yhdistelmä oli peräti maistuva. Syödessä sai tosin varoa ettei tomaateista tippuva öljy tahrinut varusteita. Selvisin urakasta itseäni sottaamatta. Senkin vielä kokisin.
Kylläisenä, uutta tarmoa puhkuen kahlasin pieneen, harvan kaislikon ympäröimään saareen. Heittelin uistinta kaislikon aukkoihin. Ohjailin viehettä tiheimpien ruovikkojen sivuitse. Kelasin niin hitaasti kuin suinkin ja tein houkuttelevia nykäyksiä. Uistin keinahteli ja teki pieniä syöksähdyksiä. Se oli liikaa kolmekiloiselle haukimammalle, joka tarrasi uistimeen erään kaislapehkon ulkoreunassa. Alkutempaisut paljastivat sen kelpo ruokakalaksi. Pari kertaa se syöksyi niin, että kelan jarru päästeli mukavia sirahduksia siiman juostessa kelalta.
Ennen pitkää hauki uupui ja ohjailin sen matalaan kivikkoon. Pari mojovaa kiveniskua otsaluuhun päätti sen vetisen vaelluksen ja meikäläinen sai kotiin viemistä. Olikin jo aika pakata varusteet ja suunnata kohti autoa.
Hauki kuitenkin kosti verisesti. Pahaa aavistamatta nostin sen kiduksesta ilmaan, ja peukalo luiskahti neulanteräviin hampaisiin. Auuts!! Vaihdoin kättä ja onnistuin nyt välttämään vaaralliset hampaat tai niin ainakin luulin.
Tuntui mukavalta kantaa saalista. Autolle oli matkaa toista kilometriä, mutta se taittui rattoisasti. Vaihdon puolimatkassa kalan toiseen käteen sillä seurauksella, että vasemman käden etu- ja keskisormeen tuli verta tiputtelevat reijät. Kun pääsin autolle, olivat kahluuhousut kuin teurastajan essu, täynnä veritahroja. Riisuessani kahluuhousuja sotkin vielä takin ja sen alla olleen fleecenkin. Sain verentulon tyrehdytettyä niin, että vältin sentään auton tahriintumisen. Kotona sitten nostin hauen tiskipöydälle ja esittelin sitä ylpeänä kotiväelle. Kesken esittelyn kala heräsikin henkiin ja potkaisi itsensä lattialle. Kiduksista valahti ruokalusikallinen verta keskelle mattoa. Sen jälkeen hauessa ei enää eväkään liikahtanut. Se oli verisen kostonsa saanut.
No, joka tapauksessa siitä saatiin hienot fileet jotka paneroitiin ja paistettiin sekä nautittiin suurella ruokahalulla. Yhtään ruotoa ei tarttunut kenenkään kurkkuun. Kummallista

Uusi Vuosi

Tässä sitä istutaan neljän seinän puristuksessa. Vuosi vaihtui viime yönä vesisateessa ja vettä sataa nytkin niin, että peltikatto roikaa. Talvesta ei oo tietoakaan, mutta eipä lannistuta. Kyllä se sieltä vielä tulee, kunhan ollaan kärsivällisiä.
Talvea odotellessa voimme vaikkapa muistella viime kesää ja sen kohokohtia. Tässä yksi elähdyttävä muisto elokuulta, kaukaa pohjoisesta.

"Istun kivellä teltan edessä. Olo on mukavan raukea. Aurinko lämmittää selkää ja puuro vatsaa. Vieressä on teepannu, muki ja pari pekonileipää. Ensimmäinen telttayö on takana ja kuusi vielä edessä. Mahtavaa!!!
Jäsenissä painaa eilinen taivallus, seitsemän tuntia rinkan kantoa Vuontiskerojen yli tuttuun leiripaikkaan joen äärelle. Ei kiirettä minnekään. Pannu on vielä puolillaan. Aion istuskella kaikessa rauhassa ja antaa jäsenten toipua. Taidan kuitenkin käydä pesulla kunhan olen tyhjentänyt teepannun. Illalla jäi pesutouhut vähiin. Teltan pystytyksen ja murkinan jälkeen riitti voimia enää makuupussiin ryömimiseen. Nyt on aikaa vaikkapa uimiseen, jos vesi ei ole liian kylmää.
Lähtisinkö pesun jälkeen kalaan? Pojat ovat jo menneet. Vai menisinkö sittenkin päiväunille. Jos avaan teltan molemmat oviaukot ei sisällä tule liian kuuma. Tuuleekin sopivasti. Jep, kalatouhut saa nyt jäädä. Ensin pesulle ja sitten päivätorkuille.
Ai niin; ensimmäiseksi täytyy perata puussa roikkuva taimen. Ripustin sen koivun oksaan verestymään aamukalastuksen jälkeen. Kävin seitsemän jälkeen kopasemassa Harri-nivan. Viimevuotisesta ison harrin kuopasta ei noussutkaan harjus. Potra kilotaimen koppasi pinta-zulun ja antoi mukavat kyydit ennen kuin antautui.
Siispä ensin perkaan kalan, sitten uimaan ja päiväunille.
Hetkinen… Puurokattila ja lautanen pitää kyllä tiskata ihan ekaks."

Alla on samaan retkeen liittyvä kuva Torisenon puolelta. Aurinko paisteli melkeen koko viikon ja hymyt vaan levenivät. Kalan tulo ei tosin ollut ylenpalttista missään vaiheessa. Töitä piti tehdä jokaisen saaliin eteen. Silloinhan se kalastus just mukavinta onkin eikös vaan. "Ensin työ ja sitten huvi"
.