13.1.08

Lopen Kaartjärvellä Manun kanssa

Pakkaset loppuivat lyhyeen. Keskiviikosta asti on pidellyt taas lämmintä ja vesisateita. Vetää matalaksi.
Säitä uhmaten ajeltiin eilen Manun kanssa Lopelle ja pilkille Kaartjärven pohjoispäähän. Järvi näytti olevan rannasta rantaan jäässä. Kovalla jäällä oli paksuutta turvalliset 10 senttiä.
Sää oli pilvinen, mutta poutainen, lämmintä ehkä asteen verran, tuulta ei nimeksikään, hyvä pilkkisää siis. Edellisillan oli myrskynnyt ja satanut senkin edestä. Johtuiko ehkä siitä vai mistä, että kalat eivät olleet taaskaan otillaan. Manu on pilkkikalastuksen pro-luokkaa eikä hänenkään tapsipilkkiinsä montaa kalaa tarttunut. Oma tasuripilkinnän saaliini jäi kahteen ahveneen ja pariin tärppiin.

Onko Kaartjärvi tyhjä vai olivatko kalat sulkeneet suunsa kokonaan. Kukaties molempia. Alla on toisen assuni syönnös.

Kalan vatsa oli pulleana katkoja, surviaisia ja sulanutta hyönteismössöä. Ei sillä ainakaan nälkä ollut kun se haukkasi pilkkiä. Oli varmaan ruokaillut jo perjantain myrskyssä. Tänäänkin myrskyää ja sataa vettä kaatamalla. Pitäiskö olla kalassa? En minä sentään niin hullu vielä ole. Säät ovat ihan hulluja. Lupaavat nytkin koko viikoksi vesisateita, vaikka nyt pitäisi olla vuoden kylmin aika. Taidan mennä talviunille odottamaan kevättä

6.1.08

Pilkkikauden 2008 avaus Lopella

Uusi vuosi alkoi pakkasilla luojan kiitos. Loppuvuoden vesisateet ovat onneksi takana. Tammikuun ensimmäinen viikko toi pikkupakkaset ja itäiset tuulet. Soittelin eilen tutuille Lopelle ja sain kuulla sikäläisten järvien saaneen jääkannen. Pakkasin siis aamulla pilkkivehkeet autoon ja ajelin Pilpalaan, Teväntö nimisen pikkujärven rantaan.
Aurinko oli noussut lähes pilvettömän horisontin yläpuolelle. Navakka tuuli puhalsi kaakosta ja teki viiden asteen pakkasesta purevan. Hiiviskelin varovaisin askelin harmaalle jäälle ja tömäytin sitä kuusen karahkalla. Jää vastasi matalalla kumahduksella, joka viesti vankkudesta. Muutaman metrin päässä porasin ensimmäisen koereijän. Jäätä oli viitisentoista senttiä. Sehän kantaisi ison hevosen. Parinkymmenen metrin päässä tuli vastaan kirkas teräsjää. Porasin siihenkin reijän ja mittasin paksuuden, kymmenisen senttiä. Hienoa! Sekin kestää hyvin.
Tein muutaman reijän uuden ja vanhan jään rajalle, uittelin punaista tasapainopilkkiä ja morria, mutta en saanut nykäystäkään.

Etenin vähitellen kauemmas uudelle jäälle, jota kumauttelin karahkallani. Jää meni iskujen voimasta säröille muodostaen kukkamaisia kuvioita. Kairailin reikiä sinne, tänne. Uittelin erivärisiä ja kokoisia tasureita sekä kumitoukalla syötettyä morria. Kalat eivät niistä piitanneet. En saanut tärppiäkään. Pompottelin pilkkiä pohjassa ja monessa syvyydessä ilman tulosta. Aurinko kiipesi puiden latvojen yläpuolelle ja tuuli laantui hieman. Koska kala ei syönyt menin maihin ja kävin katsomassa järvestä lähtevää jokea. Vesi oli korkealla ja kova virtaus esti sitä jäätymästä. Kirkkaan oloinen vesi pyörteili virrassa olevien kivien ympärillä. Paikka voisi olla kalaisa kesäaikaan. Mahtaakohan sinne saada lupia?
Yhden maissa iltapäivällä söin loput eväät. En ollut siihen mennessä saanut merkkiäkään jääkannen alla piilevistä kaloista. Ne olivat joko heittäytyneet paastolle tai minun pilkkini eivät niihin tehonneet. Marssin autolle ja ajoin muutaman kilometrin eteenpäin Punelia järven eteläpäähän. Järvi on Teväntöä paljon isompi. Oletin sen olevan vielä ainakin osittain jäätön, mutta erehdyin. Järvi näytti olevan kokonaan jäässä. Tein muutaman reijän pitkän, kapean lahden edustalle ja pienen saaren pohjoispuolelle. Jää oli saman paksuista kuin Tevännöllä. Auringon jo painuttua puiden taakse ja päätettyäni pakata pilkit reppuun sain hennon tärpin. Jokin kävi nykäisemässä punaista tasuriani. Nopean houkutusvedon jälkeen tunsin uuden nykäisyn ja tein vastaiskun. Kala jäi kiinni ja vedin vaimeasti potkiskelevan otuksen jäälle. Se osoittautui vain pikkasen pilkkiä isommaksi ahveneksi. Pituutta ehkä kymmenen senttiä, jos sitäkään. Irrottelin sen varoen koukusta ja päästiin takaisin kasvamaan.


Yhteen pikkaraiseen ahveneen jäi siis vuoden ensimmäisen pilkkiretken saalis, eipä kehumista. Sää oli tuulesta huolimatta hyvä, joten ei reissu ihan hukkaan mennyt. Kokemusta ja raitista ilmaa tuli riittämiin.