1.3.10

Tasurikarkelot

Viime torstaiksi luvattiin hienoa kalakeliä, heikkoa tuulta, aurinkoista ja vain pikkupakkasta. Anoin siis joustavalta pomoltani iltapäivän saldovapaaksi ja suuntasin lähivesille pilkille. Säätiedotus ei ihan pitänyt paikkaansa. Taivas oli pilvessä ja tuulikin kohtalaisesti, kun kahlasin polveen ulottuvassa hangessa jäälakeudelle. Kulkemisen teki entistäkin raskaammaksi jään ja lumen välissä lilluva vesikerros. Parinsadan metrin litsislätsis rämpimisen jälkeen oli pakko pysähtyä jäähdyttelemään. Kairasin ensimmäisen avannon ja viivähdin sen äärellä hetken aikaa.

Epäilin vahvasti, että olin väärään aikaan pilkillä. "Jään alla on varmasti säkkipimeää ja ahvenet odottelevat horroksessa kevättä ja lumikerroksen ohenemista."

Tunnelma koheni hivenen, kun joku kävi pukkaamassa tasuria. Enempiä tärppejä en saanut, vedin pilkin ylös ja jatkoin taivallusta. Seuraavakin avanto oli hiljainen. En saanut tärpin tärppiä tasuriin enkä morriin. Vähän matkan päässä oli moottorikelkan tekemä ura. Tein kolmannen avannon paikkaan, jossa uran kohdalle oli syntynyt pieni jäätynyt lammikko. Arvelin, että siitä tulvisi vähän valoa myös syvyyksiin. Päästin siis räikeän värisen tasurini kohti pohjaa hiukan toivorikkaammalla mielellä. Sääkin oli vaivihkaa parantunut. Aurinko kajasteli ohenevan pilviverhon takaa ja tuuli asettui. Tärppiä sain jonkin aikaa odottaa, mutta odotus palkittiin. Ensimmäinen nykäisijä jäi kerrasta kiinni ja osoittautui kivan kokoiseksi fileassuksi. Pilkki takaisin pyyntiin ja kun se tavoitti pohjan oli jo ahven kiinni, sitten kolmas, neljäs ja viides. Kohta jäällä jo sätki parikymmentä reilu satagrammaista raitapaitaa. Syönti hiljeni ajoittain, mutta kun pilkillä tömisytteli ja pöllytteli reippaasti pohjaa, alkoivat ahvenet taas kiivaasti iskemään kiinni. Moni oli leuan alta tai poskesta koukussa, joten kalaa taisi olla syvyyksissä melkoisesti. Kokeilin myös metrin pari pohjan yläpuolelta ja sainkin päivän vauraimmat, reilu parisataagrammaiset välivedestä. Vettä paikalla oli kuutisen metriä.

Koska saalis oli jo turvattu päätin, kokeilla myös morrilla ja kärpäsentoukilla? Ottaisiko niihin yhtä hyvin. Syönti loppui kuin seinään. Uitin morria muutaman minuutin kunnes viimein joku maistoi toukkaa. Vedin apaattisen oloisen saaliin jäälle ja se osoittautuikin luikertelevaksi ja kiemurtelevaksi kivinilkaksi. Päästin kiemurtelijan takaisin syvyyksiin ja jatkoin tasuriongintaa. Siihen ottikin heti ahven ja syöntikarkelo jatkui. Vajaan kolmen tunnin kuluttua alkoi saaliin määrä jo hirvittää ja päätin lopettaa. Sulloin siis kalat reppuun ja käänsin katseen kohti mannerta. Paikalle osunut ystävällinen moottorikelkkailija tarjosi kyydin rantaan, joten säästyin hikiseltä rämpimiseltä ja painavan repun raahaamiselta.

Vajaan kolmen tunnin saalis painoi 8,6 kiloa. Päästelin alle satagrammaiset takaisin kasvamaan. Jos olisin ottanut nekin, olisi reppu painanut kymmenkunta kiloa. Kalojen keskipaino oli 125 grammaa, suurin 232 g. Kovin isoja ahvenet eivät olleet, mutta hyvää filekokoa kuitenkin. Niiden syönnöksestä löytyi puolittain sulaneita pieniä kaloja. Muutaman pystyin tunnistamaan kiiskeksi. Eipä ihme, että ahvenet ottivat halulla tasuriin, mutta hyljeksivät morria. Ne jahtasivatkin isompaa saalista. Kirkkonummen Vitträskin ahventen vatsoista löytyy usein kiiskiä. Ahvenet tuntuvat talvella tykkäävän piikikkäistä serkuistaan. Niitä löytyykin melkein joka paikasta. Ahvenilla riittää siis kalaruokaa ja tasuri pelittää, kun oikea hetki koittaa. Paljon on vierähtänyt aikaa siitä, kun edellisen kerran oli se oikea hetki. Milloinkahan tulee seuraava. Osuiskohan jo ens lauantaihin, kun Seurasaarenselällä mietellään kaupungin mestaruudesta.

21.2.10

Sähkökoukku vs. Lohet Vuosaaressa

Viikko sitten käytiin HKR:n ja Helenin kalakerhojen perinteinen pilkkimittelö Vuosaaren Aurinkolahdella. Sää oli aamulla pilvinen ja tuulinen, pakkasta vajaa kymmenen astetta. Se ei kuitenkaan pilannut leppoisaa tunnelmaa. Aurinkokin näyttäytyi puolen päivän aikaan.
Kokeneemmat jakoivat ennen jäälle lähtöä auliisti vinkkejä mahdollisista ottipaikoista. Ahventa on tänä talvena tullut vaihtelevasti lahden molemmilta reunoilta, kerrottiin. Hanhenmarssia etenimme sitten potentiaaliselle, niemestä ulos työntyvälle matalikolle, pilkit pyytämään ja tärppiä odottamaan. Ei antanut kalaa ensimmäinen reikä. Hiljaista oli toisessakin. Kolmannen tyhjän avannon jälkeen kävin jututtamassa konkari Manua. Yksi kiiski oli kertynyt saaliiksi pilkkigurulle. Silloin iski huoli. Ovatko kalat kokonaan sulkeneet suunsa tai häipyneet ulappavesille. Manu arveli, että lahden toisella puolen kannattaisi ehkä käydä. Hannu, Kari ja Antti olivat kävelleet suoraan sinne. Pakkasin siis kamat ja lähdin poikien perään, tai en ihan suoraan vaan etuoikealle karttaan piirretyn pohjakakun kohdalle.
Löysin matalikon ensiyrittämällä. Kokeilin kolmesta avannosta ilman tulosta ja lähdin kyselemään poikien kuulumisia. Hannun liikkeista näin, että jotain toimintaa taitaa jään alla olla.
Paikanpäällä selvisi, että kalaa on mutta syönti on nihkeää. Survarin toukilla syötetyllä tapsipilkillä oli tullut joitakin raitapaitoja. Omat pyytöni ovat tasuri ja kärpäsentoukilla syötitetty morri.
Heti ensimmäisestä avannosta tuli tärppi. Kala oli kuitenkin kiiski, jota ei kilpakaloihin lasketa. Hannu taas nosteli ahvenen sieltä, toisen täältä. Antti ja Karikin olivat jo saaneet saalista. Ahkeralla yrittämisellä sain minäkin lopulta ensimmäisen ahvenen, toisen ja kolmannenkin. Kello yhteen mennessä oli kassissa viisi ahventa. Paljoa ei ollut muillakaan paitsi Hannulla, jonka saalispussi pullisteli voittoa enteilevästi.
Niinhän siinä kävi, että Hannu pokkasi päävoiton 1,7 kilon saaliilla, toiseksi tuli konkarimme Kaikusalo ja kolmanneksi Atte, joka oli tehnyt oman valinnan ja löytänyt pronssiahvenet lahden perukoilta. Oma pussini painoi peräti 330 g, sijoitus kuitenkin kymmenen joukossa (koko porukka viitisentoista ukkoa)
Joukkueiden välisen mittelön voitti Sähkökoukku ja hyvänä kakkosena maaliin tulivat Lohet puolet pienemmällä joukkueellaan.

Voittaja näyttää ahvenen mallia

30.1.10

Paluu Krunikalle 23.1.2010

Ennen oli kaikki paremmin. Talvet olivat talvia ja kesällä paistoi aina aurinko. Kalaa saatiin aina ja melkein jokapaikasta. Vai kultaako aika muistot?
Pidin nuorena kalapäiväkirjaa. Se on yhä tallessa kirjahyllyssä. Kalapäiväkirja ei valehtele. Siihen on kirjattu faktat siinä toivossa että niistä olisi hyötyä kalasaaliin kartuttamisessa. Asuimme Helsingin Kalliossa. Kesät vietettiin Kuivahevosen saaressa kaupungin itäpuolella. Talvella käytiin pilkillä stadin lähivesillä, etupäässä Kruunuvuorenselällä eli Krunikalla. Alla on päiväkirjan sivu talvelta 1970. Se aukeaa isommaksi kuvaa klikkaamalla. Olin silloin 15 vuotias. Ahventa jahtasimme tuolloin kuten nykyäänkin. Kalaa saatiin aina kun oltiin kalassa, mutta ahven oli tiukassa. Jos konttiin kertyi 5 ahventa oltiin tyytyväisiä. Kymmenen oli jo juhlimisen arvoinen saalis. Kivinilkkaa saatiin paljon, mutta sitä ei arvostettu muuten kuin hyvänä syöttiaineksena. Kivinilkan sitkeälihaisesta pyrstöosasta leikattiin file, joka siivutettiin pilkin koukkuun sopiviksi paloiksi. Niillä saatiin jos saatiin ahventa.

Helsingin jätevedenpuhdistus oli tuolloin vielä lapsenkengissä. Sörnäisissä mm. oli viemäri joka syyti kakat ja pissat suoraan mereen. Koko kaupungin sisäsaaristo oli ylirehevöitynyt ja sameavetinen. Pilkin kun pudotti Krunikalla avantoon, se hävisi samantien näkyvistä ruskean harmaaseen veteen. Näkyvyyttä oli parhaimmillaankin reilusti alle puolimetriä. Vantaanjoki oli likaviemäri, joka kuljetti Uudenmaan kuntien likavedet Vanhankaupunginlahteen. Siitä huolimatta kannoimme jokaisen ahvenen kotiin, jossa ne suomustettiin, perattiin ja valmistettiin ruuaksi. Pienuudestaan huolimatta tai ehkä sen takia saalis oli tärkein asia kalastuksessa.
Kuivahevosen saari oli toista maata. Se oli paratiisi puhtaan meren keskellä. Vaikka se oli vain kuusi kilometriä Vuosaaresta etelään, oli meri siellä puhtaan kirkas. Tuuheiden rakkolevämetsien peittämä pohja näkyi vielä kolmen metrin syvyydessä. Kun sieltä ajoi veneellä kohti Eläintarhanlahtea saattoi Hevossalmen sillan jälkeen tuntea nenässään viemäreiden tuoksun. Laajasalon öljysataman vaiheilla meri muuttui sameaksi. Silloin tällöin pinnalla näkyi öljylaikkuja. Se oli sitä aikaa. Meri oli kahtiajakoinen. Ulkomeri oli kristallin kirkas ja Helsingin sisälahdet saastuneet.
Nykyään likavedet johdetaan keskusviemäriin ja puhdistamoon. Helsingin ja joidenkin sisämaan kuntien puhdistetut jätevedet johdetaan meriviemäriä pitkin ulkomerelle. Niin on tehty kolme vuosikymmentä. Sisäsaaristossa meri on paljon puhtaampi kuin 70-luvulla. Pohja näkyy vielä metrin syvyydessä, joskus syvemmälläkin. Ulkosaaristossa ja avomerellä ollaan menty paljon huonompaan suuntaan. Koko Itämeri on nykyään rehevöitynyt. Syvänteiden happikadot ja sinilevien kukinnot piinaavat. Itämeri on vakavasti sairas. 70-luvulla sairaus keskittyi vielä sisäsaaristoon, nyt koko meri on kipeästi avun tarpeessa.

Palasin Krunikalle pilkkireissun merkeissä viime lauantaina 40 vuoden tauon jälkeen. Mukana olivat myös työkaveri Manu ja Akseli, joka on vielä alle kahdenkymmenen. Pakkanen paukkui aamulla miinus kahdessakymmenessä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli aivan tyyntä kun kairailimme ensimmäiset reijät Kulosaaren Kasinon edustalle. Auringon kivutessa korkeammalle ja pakkasen hiukan hellittäessä alkoivat ahvenetkin heräillä. Muutaman tunnin kalastuksen tuloksena omaan pussiin kertyi parisen kiloa ahvenia. 40-vuoden takaisella mittapuulla se olisi ollut valtava saalis. Nyt tuntui siltä, että kala ei oikein ollut syönnillään. Otit olivat varovaisia ja syöntiputkea ei saanut missään käyntiin.
Kävimme myös Nimismies luodon edustalla ja lähempänä Laajasaloa olevalla karikolla. Kummastakaan emme löytäneet kalaa. Kivinilkkoja emme saaneet ensimmäistäkään emmekä norsseja joka oli aikoinaan myös yleinen kala Krunikalla. Päivässä oli kuitenkin juhlan tuntua. Hieman oli ilmassa myös haikeutta. Lapsuus ja nuoruus ovat jo kaukana takana, omat lapsetkin lentäneet jo kotoa. Toisaalta, jos terveyttä riittää, niin Krunikalle voi palata vielä parinkymmenen vuoden päästäkin. Enpä taida odottaa niin pitkään. Jos luoja suo niin käyn uudestaan jo kevättalvella.


25.1.10

Särki on namia

Pieni pohjustus:
Myyrmäen Citymarketissa oli parin euron hintaan myynnissä folioon pakattuna isoja särkiä. Keski-ikäinen, ilmeisesti kaukaasiasta kotoisin oleva pariskunta latoi puolentusinaa särkifoliota ostoskärryynsä muiden tuoretuotteiden jatkoksi. Sepä veti meikäläisen mietteliääksi. Muistui mieleen Vuoksella harrastettava pilkkijöiden vaihtokauppa, josta oli juttua joskus Hesarissa. Sen mukaan Venäläiset vaihtavat kaikki saamansa ahvenet suomalaisten saamiin särkiin. Särki kun on heidän suussaan maittavampi.

Oltiinpa Maken kanssa viikko sitten pilkillä Pernajanlahdella. Ahven ei ollut otillaan. Hyviksi koetuilta paikoilta nousi vain sormenmittaisia, joista ei oikeen ole ruokakaloiksi. Uittelinpa sitten kärpäsen toukalla syötitettyä morria erään luodon kupeessa, kun tärpinilmaisin niiasi lupaavasti ja käteen välittyi mukavan oloinen jumputus. Varoen hivutin isomusta kohti avantoa ja jäälle, jossa se paljastui melko vauraaksi särjeksi. Pienoinen pettymys hiipi mieleen, mutta otinpa veijarin kuitenkin saalispussiin.
Päivän aikana sain kolme reilu varttikiloista särkeä ja saman verran pienempiä, otettavan kokoisia ahvenia. Kotona käsittelin saaliin nahattomiksi ja kylkiruodottomiksi fileiksi, pyörittelin munassa ja korppujauhoissa ja paistoin pannulla voissa. Särkiä ei meilläpäin oikein ruokakalana pidetä. On liikaa ruotoja ja maistuu mudalle sanotaan. Nämä särjet olivat kuitenkin jotain aivan muuta, herkullisen meheviä vailla mitään sivumakuja. Selkäfileiden lihasruodotkin osoittautuivat niin ohuiksi, että niitä ei edes syödessä huomannut.

Särki on namia, ennakkoluulot joutavat roskikseen!


7.1.10

Sähkökoukun Loppiaispilkki

Eilen pilkittiin Seurasaaren selällä Helsingin Energian kalakerhon, Sähkökoukun mestaruudesta. kisailijoita oli paikalla 8 ja meikäläisen kutsumana Akseli edustamassa nuorisoa.
Sää oli suotuisa, pakkasta kymmenkunta astetta, pilvipoutaa ja lähes tyyntä.
Pilkkigurumme Manu kertoili, että Rajasaaren edusta ja Seurasaaren länsipuoli ovat joskus antaneet hyvin ahventa. Antti oli saanut varman tiedon, että Hietaniemen hautausmaan edustan lahti oli viime keväänä antanut vauraampaa ahventa. Antti suntasi siis lahdelle ja me Akselin kanssa seurasimme perässä. Melko pian lahti antoi ensimmäiset pikkuahvenet, Antilla pystypilkkiin minulla tasuriin. Koska mieli teki isompia suuntasimme Akselin kanssa niemen ympäri avarammalle selälle. Pikkuahvenia tuli sieltäkin yksi sieltä, toinen täältä. Kunnon syöntiä ja vauraampia kaloja ei kovasta yrityksestä huolimatta löytynyt. Kävimme myös utelemassa kokeneempien saaliita. Manu, Leskinen ja Kaikusalo pilkkivät Rajasaaren edustalla. Hiljaista oli sielläkin. Siirryimme Akselin kanssa kohti Seurasaarta.

Keskellä selkää olevan reimarin itäpuolella alkoi onni kääntymään. Sain tasurilla ensin pari fileahventa ja vauraampi ahven irtosi, kun pilkki tarttui nostossa avannon alareunaan. Laskin samaan avantoon morrin ja sain siihen ottamaan varttikiloisen. Seuraavassa avannossa käynnistyi pidempi syöntiputki. Tuossa tuokiossa vedin jäälle kymmenkunta reilu satagrammaista ahventa. Syönnin hiipuessa loppui myös kalastusaika ja oli lähdettävä saaliiden punnitukseen. Hiukkasen harmitti, että parhaan paikan löydyttyä oli kalastus jo lopetettava.
Kisan voitti Manu 2,6 kilon ahvensaaliilla. Jos Antin kiisket olisi hyväksytty kisakaloiksi olisi voittaja voinut vaihtua. Toiseksi tuli Hannu ja meikäläinen nousi peräti kolmanneksi 2 kilon saalispussilla. Pussistani löytyi myös päivän isoin ahven, 260 grammainen, aika hyvä tulos siis pienellä saaliilla.



3.1.10

Uuden vuoden avaus paukkupakkasessa

Meinasi mennä suunnitelmat uusiksi, kun vilkaisin lämpömittaria kahdeksan aikaan aamulla, 23 astetta pakkasta. Mutta, päätös piti. Tänään on pilkkipäivä. Astelin Soukanniemestä Espoonlahden jäälle vähän yhdeksän jälkeen. Taivas oli selkeä, pakkanen pureva, mutta ilma tyyni. Pilkkihaalarin alla oli lämpökerraston lisäksi kaksi kerrosta fleesehousuja ja kolme kerrosta fleecepaitoja, päässä froteehuppu, pipo ja haalarin huppu, käsissä kynsikkäät ja topparukkaset, varpaiden suojana kahdet pörrösukat uusien Powerbootsien alla.
Kova pakkanen, selkeä, hiukan utuinen taivas ja tyyni sää tekivät aamusta omalla tavallaan lumoavan. Jäätävän kylmyyden aisti selvästi, vaikka vaatetta oli paljon eikä varsinaisesti tuntunut kylmältä, paitsi varpaissa hieman ja käsissä aina, kun joutui riisumaan rukkaset.
Lokkeja kierteli taivaalla ja pari kohmeisen näköistä laskeutui melko lähelle odottamaan josko kalamieheltä heltiäisi jotain niidenkin suuhun, mutta turhaan odottivat. Kalat olivat nimitäin kadoksissa.

Pari ensimmäistä tuntia meni tyhjää pyytäessä ja edellistalven ottipaikkoja kierrellessä. Kalat löytyivät, kun siirryin Pentalan pohjoissivulle. Joka reijästä nousi vähintään yksi ahven, joistakin useampia. Mutta, mutta... kovin olivat pieniä, vaaksan mittaisia miljoonaveljiä, jotka päästelin takaisin avantoon sitä mukaa, kun niitä nostelin.
Päivemmällä taivas meni pilveen ja alkoi hiljalleen sataa lunta. Samalla ilma lämpeni niin, että alkoi tarkenemaan kynsikkäissä. Takapuolta ja alaselkää kuitenkin kylmäsi. Reppujakkaran tukiraudat hohkasivat hyistä kylmyyttä paksujen vaatekerrostenkin läpi. Siihen tuli helpotusta, kun keksin laittaa rukkaset jakkaran ja takapuolen väliin.
Lyhyt kaamospäivä vierähti pitkälle iltapäivään kuin huomaamatta. Yllättävän kylmässä sitä pärjää ja voi nauttia ulkoilusta kunhan vaatetta on riittävästi eikä tuule.
Kotiin ei ollut paljoa viemisiä, kaksi ahventa ja muutama valokuva, joista toivottavasti välittyy pakkaspäivän outo lumo.
Ahvenfileet maistuivat taivaallisilta pannulla paistettuina, suolalla, mustapippurilla ja punaviinillä maustettuina, kyytipoikana lasillinen Argentiinan punaista.
Hieno päivä!

Pilkkikauden avaus "Siikajärvellä" 26.12.2009

Kasvihuoneilmiöstä piittaamatta talvi tulla tupsahti jo reilu viikko ennen Joulua.
Lasse, Markus ja Juha R olivat sopineet hyvissä ajoin, että avaavat pilkkikauden Tapaninpäivänä. Itse en alunperin ollut lähdössä, mutta kun tilaisuus tarjottiin, niin lähdinpä kuitenkin joukon jatkoksi. Sää oli suorastaan pelottava, navakka pohjoistuuli, sakea lumipyry ja pakkasta lähemmäs 10 astetta. Turun moottoritiellä ei paljoa eteensä nähnyt kun pimeässä lähdin ajamaan kohti länttä. Porukka kokoontui moottoritien varren isolla huoltoasemalla josta jatkoimme neljän auton jonossa kohti järveä. Kapealla tiellä oli vaikea arvailla missähän sen reuna on. Ja niihän siinä kävi, että meikäläisen sitikan etupyörä luiskahti reunan yli ja auto luisui osittain ojan puolelle. Onneksi Markuksella oli hinausköysi, jonka avulla sitikka saatiin naarmuttomana takaisin tielle.
Kehnosta säästä huolimatta "Siikajärvi" oli meille suopea. Pikkuahven otti kohtalaisen hyvin tasuriin, puhumattakaan Lassen morrista, jolla hän nosteli ahventa joka reijästä. Juha onnistui jallittamaan myös yhden pannukarkean raitapaidan ja pikkusiian.
Iltapäivällä, pienen saaren kupeessa Lassen pyydykseen iski todellinen isomus. Pääsin aitiopaikalta seuraamaan kuinka rauhallisten otteiden tuloksena jäälle pyörähti melkoinen hopeakylki, tummaeväinen siika. Se sai omankin pulssin nousemaan niin, että kaivoin repusta morrin ja laitoin Juhalta saamiani kärpäsentoukkia syötiksi.
Muiden jo lähdettyä sain minäkin kahden maissa nauttia siian tärpistä. Siima hypähti hetkeksi ylöspäin ja vastaiskua tehdessäni tunsin hiukan vauraamman kalan jumputuksen. Melko nopeasti sain kalan avantoon ja jäälle. Siikahan se siinä. Seuraavassa avannossa sain samanlaisen tärpin mutta kala ei tarttunut, siika varmaan sekin.

Hurjasta säästä ja ojaan ajosta huolimatta pilkkikauden avaus oli lupauksia herättävä. Tänä talvena täytyy käydä "Siikajärvellä" useamminkin.
Oma siikani painoi 320 grammaa ja Lassen peräti 600, aika jöllikkä.

Yläkuvassa Lasse ja siika, alla meikäläisen hiukan pienempi hopeakylki











26.3.09

Eemeli, Emmi ja Mimosa pilkillä

Sunnuntaina 22.3 saimme vieraiksi kolme sukulaislasta, Mimosan 5 v. Emmin 7 v. ja Eemelin 11 v. sekä lasten isoäidin Tuiren. Koska sää oli hieno, päätimme lähteä Espoonlahdelle kokeilemaan pilkkikalastusta. Retki onnistui loistavasti. Pari tuntia jäällä vierähti ihan huomaamatta. Saimme muutaman kalankin.

Yläkuvassa Mimosa odottaa tärppiä

Eemelillä taisi jo nykäistä

Tiina nauttii auringosta, taustalla Tuire ihailee maisemia

Eemeli sai kiisken


Emmi oli jäällä niin nopea, että yhtään kuvaa ei saatu filmille. Tässä siis hieman vanhempi kuva