Velskolan Pitkäjärvellä 24.3.2008

Kevät tulee ja pakkaset paukkuu.

Tänään aamulla lämpömittari näytti -10, vaikka kohta on jo huhtikuu. Eihän tämä mitään tavatonta ole, mutta erikoista kuitenkin. Koko talvi on ollut niin lauha, että meripilkille ei ole ollut mitään asiaa. Nyt kun pitäisi jo viimeistenkin lumien ja jäiden olla historiaa, saatiinkin ihan oikea talvi. Tänäänkin piti koko päivän pakkasta. Saa nähdä tuleeko maaliskuusta talven kylmin täällä etelässä.

Tänään siis päästiin pilkille ja näyttää siltä että vielä ens viikonloppunakin, jos vaan haluja riittää.
Kairailimme Manun kanssa Velskolan Pitkäjärven reikäjuustoksi etsiessämme soppakaloja. Pientä sormen mittaista ahventa nousi rantamatalista kiitettävästi, mutta isommat loistivat poissaolollaan. Pari lähes kaksisataagrammaista löytyi, mutta eipä muita. Onneksi aurinko sentään paistoi. Manulta karkasi morrista joku tukevampi aivan avannon alla. Kuvaa melko hyvin tämän talven pilkityksiä. Kala ei syö, tai jos syö niin korkeintaan etusormen mittaiset. Isompi jos syö niin karkaa viimeistään avannossa.
Ensi talvena kaikki on varmaan toisin. Jäät on paksuja ja assut vieläkin paksumpia.

Niukkuutta Nuuksiossa la 8.3.

Päätimme kalakaverini Markuksen kanssa lähteä katsastamaan Nuuksion Pitkäjärveä. Järven jäät olivat ok, sää oli ok, mutta kalat eivät olleet. Kolmen tunnin ahkera kairailu ja kalojen metsästys antoi saaliiksi yhden kiloisen hauen ja muutaman sormen mittaisen ahvenen. Tällä kertaa mukana oli jopa eläviä kärpäsen toukkia, joihin en ole moneen vuoteen turvautunut. Uittelimme tasuria ja toukilla syötitettyä ketjupilkkiä, joka antoi meikäläisen kalat. Siihen tälläsi jopa kiloinen hauki. Sain sen vieläpä ylös asti katkottamatta ohutta siimaa. Pikkarainen n:o 14 koukku oli tarttunut kalan suupielen ulkopuolelle, joten siima ei joutunut hauen teräviin hampaisiin.

Yhdentoista maissa kyllästyimme tyhjänpyyntiin ja suuntasimme kohti Halkolampea, joka on Pitkäjärven pohjoispuolella. Halkolampi ei antanut tärppiäkään, joten kävelimme sieltä vielä pienemmälle Mustalammelle, jonka laskupuroon on joskus rakennettu pato. Patoamisen seurauksena lampi on saanut reilusti syvyyttä ja siinä kelluu pari turvesaarta. Sain ketjupilkkillä pari mustaa ahventa, joista toisen otin kotiin maisteltavaksi. Ahven oli tosiaan pikimusta lukuunottamatta eviä ja hiukan vaaleampaa vatsaa. Ennen pilkkiin lankeamista se oli syönyt mahansa täyteen katkoja ja vesiluteita.

Taidanpa palata Mustalammelle syksyn ensijäillä. Tiedä vaikka siellä asustelisi isompiakin assuja.

Iltapäivä Vitträskillä

Maaliskuun alku toi talven tuntua etelään. Saatiin luntakin yli kymmenen senttiä. Tiistaina aamupäivällä. Sää näytti työhuoneen ikkunasta katsoen oikein hyvältä. Pakkasta oli muutama aste, melko tyyntä ja aurinkokin pilkisteli pilvien lomasta. Puolenpäivän aikaan tein päätöksen. Työkiireet saavat odottaa huomiseen, kun jäälakeus kutsuu.

Yhden jälkeen iltapäivällä jätin auton parkkiin Kirkkonummelle, Vitträskin pohjoispäähän ja talsin lumen peittämälle jäälle naskalit kaulassa ja puinen sauva kädessä. Sauvalla kumauttelin jäätä astellessani ulospäin rannasta. Hyvin kesti kumauttelut. Kovaa, hiukan vetistä jäätä oli reilu kymmenen senttiä. . Taivas oli mennyt tiiviiseen pilveen ja oli alkanut tuulla puuskittain. Ajoittain tuprutteli lunta. Kauempana näkyi yksinäinen kalamies
Ensimmäinen avanto ei antanut nykyäkään, ei toinen eikä kolmaskaan. Neljännessä nykäisi ja sain kehiä jäälle satagrammaisen, vaalean ahvenen. Siitä eteenpäin oli sitten hyvin hiljaista. Tuuli vain suhisi ja paukutteli haalarin huppua. Kalat loistivat poissaolollaan.

Järven keskellä näkyi tummempi alue ja iso parvi variksia ja lokkeja. Etenin pikkuhiljaa kohti sitä. Vetisen näköisen alueen reunamilla meni koetinsauva kertaiskulla jäästä läpi, HUH!.

Koska keskelle järveä ei kannattanut jäädä suuntasin askeleet kohti yksinäistä kalamiestä. Ukkeli valitteli huonoa syöntiä, mutta sanoi kuitenkin soppakalat pystypilkillä saaneensa. Jaloissaan sätki pari sormen mittaista ahventa. Viikonloppuna oli syönyt oikein hyvinkin. Sanoi vielä, että nyt on turha uitella puntaria. "Pystypilkkiin ottaa jos on ottaakseen." Jahas, meikällä on siis väärät välineet. Toisaalta, herran kalat näyttivät aika pieniltä. Jatkan siis tasurilla. Nostin kohteliaan välimatkan päähän kairaamastani avannosta otettavan ahvenen. Vaikutti lupaavalta, mutta siihen se sitten tyssäsikin. Ei tärppinyt minulla eikä pystypilkin uittajalla. Lähellä rantaa oli pari muuta pilkkijää. Olivat kuulemma kierrelleet rantavesiä aamusta asti.

Kun pystypilkkijä pakkasi kamansa ja toivotti kireitä suuntasin kohti järven pohjoisrantaa ja matalempia vesiä. Heti ensimmäisestä, tummempaan pälveen tekemästäni avannosta nappasi pannukarkea ahven ja toisesta vähän pienempi. kolmaskin antoi assun. Sitten hiljeni.Hiljenikin niin totaalisesti, että en saanut enää muuta kuin pari töytäisyä. Tuuli ja lumisade alkoivat tympiä ja pakkasin kamat viiden jälkeen.

Olisikohan auringonlaskun aikaan syönyt paremmin, tuskinpa.
Milloinkohan osun oikeaan aikaan jäälle, ehkä ensi talvena.
"Syvä Huokaus"

Pilkkikisailut Iso-Parikaksella

Lauantaina 23.2.08, klo 9 kokoontui kahdeksan ukkelia Iso-Parikakselle kisaamaan "Sähkökoukun" mestaruudesta, mukana myös meikäläinen.

Sää oli aurinkoinen, lämmintä päivällä useita asteita ja navakka tuuli, joka puhalteli milloin mistäkin suunnasta. Pari kertaa lähti sohjokauha puuskan mukaan niin, että sain oikein juosta, että sain sen kiinni.

Kala ei ollut taaskaan syönnillään (eihän se ole syönyt tänä talvena kertaakaan). Jahtasimme viisi tuntia Parikaksen ahvenia, kairasimme yhteensä parisen sataa reikää lähes tuloksetta. Hyvin osasivat ahvenet väistellä pilkkejämme. Manu onnistui parhaiten. Saalispussilla oli painoa toista kiloa. Meikäläisen assut painoivat yhteensä 512 grammaa, suurin 220 g. Sillä heltisi kolmas sija ja suurimman kalan titteli.

Naama sai aurinkoa ja D-vitamiinia, keho liikuntaa ja raitista kevätilmaa. Voisko enää enempää toivoa. Joo kyllä. Kalojakin olis kiva saada.

Kuvassa osa porukkaa kertaamassa päivän tapahtumia.

Iso-Parikas Vihdissä 16.2.2008

Manu arveli järvellä olevan turvallisen jääkannen, vaikka koko talvena ei ole saatu kunnon pakkasia. Jätimme auton Salmen kartanolta erkanevan tien päässä olevalle parkkipaikalle, josta on viiden minuutin kävelymatka Iso-Parikkaan rantaan. Järvi on noin kilometrin pitkä ja vajaa puoli leveä. Vesi on kirkasta ja syvyyttä löytyy yllättävän paljon. Keskellä järveä pilkki tapasi pohjan viidessätoista metrissä. Järveä ympäröi erämainen metsä ja kallioiset mäet. Jäätä oli koko järven alueella turvalliset 15-20 senttiä. Sää oli puolipilvinen ja pakkasta koko päivän muutama aste, tuulta ei ollut kuin nimeksi. Olosuhteet olivat siis erinomaiset.



Ahti oli kitsaalla päällä. Mutta antoi kuitenkin jonkin verran antejaan. Tapsipilkkiin tarttui pientä sormen mittaista ahventa ja sieltä täältä myös syötävän kokoisia. Heti aamusta kävi Manun siimaa venyttämässä vauraampi kala, mutta se pääsi harmittavasti irti avannon alapuolella.

Aivan järven toisesta päästä nosti Manu jäälle kaksi "pannukarkeaa" raitapaitaa. Hetken päästä myös meikäläisen tapsipilkki kelpasi parisataa grammaiselle. Toinen samanmoinen kävi myös ravistamassa pilkkiä, mutta ei pysynyt kiinni. Päivän viimeisenen avanto antoi vielä yhden tukevan ahvenen. Se otti yllättäen isohkoon tasapainoon. Muut kalat tulivat kärpäsen toukilla syötetyllä tapsipilkillä.


Iso-Parikas oli mieluisa kokemus. Sinne täytyy päästä toisenkin kerran. Vähän pidemmän kävelymatkan päässä on Pikku-Parikas. Se täytyy kokea myös.

Lopen Kaartjärvellä Manun kanssa

Pakkaset loppuivat lyhyeen. Keskiviikosta asti on pidellyt taas lämmintä ja vesisateita. Vetää matalaksi.

Säitä uhmaten ajeltiin eilen Manun kanssa Lopelle ja pilkille Kaartjärven pohjoispäähän. Järvi näytti olevan rannasta rantaan jäässä. Kovalla jäällä oli paksuutta turvalliset 10 senttiä.

Sää oli pilvinen, mutta poutainen, lämmintä ehkä asteen verran, tuulta ei nimeksikään, hyvä pilkkisää siis. Edellisillan oli myrskynnyt ja satanut senkin edestä. Johtuiko ehkä siitä vai mistä, että kalat eivät olleet taaskaan otillaan. Manu on pilkkikalastuksen pro-luokkaa eikä hänenkään tapsipilkkiinsä montaa kalaa tarttunut. Oma tasuripilkinnän saaliini jäi kahteen ahveneen ja pariin tärppiin.

Onko Kaartjärvi tyhjä vai olivatko kalat sulkeneet suunsa kokonaan. Kukaties molempia. Alla on toisen assuni syönnös.

Kalan vatsa oli pulleana katkoja, surviaisia ja sulanutta hyönteismössöä. Ei sillä ainakaan nälkä ollut kun se haukkasi pilkkiä. Oli varmaan ruokaillut jo perjantain myrskyssä. Tänäänkin myrskyää ja sataa vettä kaatamalla. Pitäiskö olla kalassa? En minä sentään niin hullu vielä ole. Säät ovat ihan hulluja. Lupaavat nytkin koko viikoksi vesisateita, vaikka nyt pitäisi olla vuoden kylmin aika. Taidan mennä talviunille odottamaan kevättä

Pilkkikauden 2008 avaus Lopella

Uusi vuosi alkoi pakkasilla luojan kiitos. Loppuvuoden vesisateet ovat onneksi takana. Tammikuun ensimmäinen viikko toi pikkupakkaset ja itäiset tuulet. Soittelin eilen tutuille Lopelle ja sain kuulla sikäläisten järvien saaneen jääkannen. Pakkasin siis aamulla pilkkivehkeet autoon ja ajelin Pilpalaan, Teväntö nimisen pikkujärven rantaan.
Aurinko oli noussut lähes pilvettömän horisontin yläpuolelle. Navakka tuuli puhalsi kaakosta ja teki viiden asteen pakkasesta purevan. Hiiviskelin varovaisin askelin harmaalle jäälle ja tömäytin sitä kuusen karahkalla. Jää vastasi matalalla kumahduksella, joka viesti vankkudesta. Muutaman metrin päässä porasin ensimmäisen koereijän. Jäätä oli viitisentoista senttiä. Sehän kantaisi ison hevosen. Parinkymmenen metrin päässä tuli vastaan kirkas teräsjää. Porasin siihenkin reijän ja mittasin paksuuden, kymmenisen senttiä. Hienoa! Sekin kestää hyvin.
Tein muutaman reijän uuden ja vanhan jään rajalle, uittelin punaista tasapainopilkkiä ja morria, mutta en saanut nykäystäkään.

Etenin vähitellen kauemmas uudelle jäälle, jota kumauttelin karahkallani. Jää meni iskujen voimasta säröille muodostaen kukkamaisia kuvioita. Kairailin reikiä sinne, tänne. Uittelin erivärisiä ja kokoisia tasureita sekä kumitoukalla syötettyä morria. Kalat eivät niistä piitanneet. En saanut tärppiäkään. Pompottelin pilkkiä pohjassa ja monessa syvyydessä ilman tulosta. Aurinko kiipesi puiden latvojen yläpuolelle ja tuuli laantui hieman. Koska kala ei syönyt menin maihin ja kävin katsomassa järvestä lähtevää jokea. Vesi oli korkealla ja kova virtaus esti sitä jäätymästä. Kirkkaan oloinen vesi pyörteili virrassa olevien kivien ympärillä. Paikka voisi olla kalaisa kesäaikaan. Mahtaakohan sinne saada lupia?
Yhden maissa iltapäivällä söin loput eväät. En ollut siihen mennessä saanut merkkiäkään jääkannen alla piilevistä kaloista. Ne olivat joko heittäytyneet paastolle tai minun pilkkini eivät niihin tehonneet. Marssin autolle ja ajoin muutaman kilometrin eteenpäin Punelia järven eteläpäähän. Järvi on Teväntöä paljon isompi. Oletin sen olevan vielä ainakin osittain jäätön, mutta erehdyin. Järvi näytti olevan kokonaan jäässä. Tein muutaman reijän pitkän, kapean lahden edustalle ja pienen saaren pohjoispuolelle. Jää oli saman paksuista kuin Tevännöllä. Auringon jo painuttua puiden taakse ja päätettyäni pakata pilkit reppuun sain hennon tärpin. Jokin kävi nykäisemässä punaista tasuriani. Nopean houkutusvedon jälkeen tunsin uuden nykäisyn ja tein vastaiskun. Kala jäi kiinni ja vedin vaimeasti potkiskelevan otuksen jäälle. Se osoittautui vain pikkasen pilkkiä isommaksi ahveneksi. Pituutta ehkä kymmenen senttiä, jos sitäkään. Irrottelin sen varoen koukusta ja päästiin takaisin kasvamaan.

Yhteen pikkaraiseen ahveneen jäi siis vuoden ensimmäisen pilkkiretken saalis, eipä kehumista. Sää oli tuulesta huolimatta hyvä, joten ei reissu ihan hukkaan mennyt. Kokemusta ja raitista ilmaa tuli riittämiin.