2.2.09

Ahven otillaan

Eilen oli ahven liikkeellä Espoonlahdella ja iski hetkittäin hyvin tasuriin.
Kalastelimme Maken kanssa melkein samoilla paikoilla, joista sain viikko sitten vain sormen mittaisia. Nytkin niitä saatiin, etenkin aamun valjetessa. Mutta, mitä pidemmälle päivä ehti, sitä paremman kokoista assua kertyi pakkiin.
Viikko sitten olivat tapsipilkki ja mormuska ottipelejä. Nyt sain tapsilla ja kärpäsen toukalla vain sinttejä. Tasuriin iskivät paremmat ahvenet. Pilkkiä sai myös uittaa reiluilla liikkeillä. Pohjan pöllyttäminen ja nopeat vedot saivat isommatkin innostumaan. Make sen hoksasi nopeasti ja pakki täyttyi ripeään tahtiin. Meikäläisen varovaisempi uittotyyli antoi ahvenen sieltä toisen täältä eikä syönti oikeen ottanut käynnistyäkseen. Kun Maken vinkistä vaihdoin tyyliä, alkoi kalaakin tulemaan paremmin. Aina sitä oppii jotain uutta.
Omista pilkeistäni punainen Rapala ja ruskean kirjava Kaappari kiinnostivat kaloja. Kaapparin menetin harmittavasti perholeikarin väännyttyä auki (surkeeta laatua). Maken ottipeli oli vaalean ruskehtava, raidallinen Nilsu.
Make kantoi kotiin 5,9 kiloa ahventa, joista suurin 350 grammainen, meikäläisen saalispussi painoi 3,2 kiloa ja suurin raitapaita 270 g. Koska kala söi hyvin, päästelimme pienimmät kasvamaan. Aamulla alamitta oli alhaalla, mutta nousi päivän edetessä lähelle sataa grammaa. Sääkin suosi, pakkasta vain muutama aste, poutaa ja lähes tuuletonta.
Hieno Päivä Kaikin Puolin !
Kuvissa saaliit, yllä meikäläisen ja alla Maken.

2 comments:

Taimenmies said...

Paljoko oli jäätä, me käytiin Syvä-Antiaksella ja ei sekään ihan turhareissu ollut... lukases blogista.

PekkaLi said...

Morjens Juha!
Jäätä oli tukevat 20 senttiä. Salmissa varmaan vähemmän. Pentalan salmessa näkyi myös tummaa, ehkä osittain vielä sulana. Pentalan ulkopuolella käytiin aamun alkajaisiksi toteamassa, että siellä ei ole vielä jäälle asiaa.