KAUDEN AVAUS VITTRÄSKILLÄ

Olipas upea pakkaspäivä.
Aurinko oli jo aika korkealla, kun astelin epävarmoin askelin ohuen näköiselle jäälle. Hyvinhän se kesti ja tilannetta helpotti se, että seurasin toisten pilkkimiesten jättämiä jälkiä. Keskellä järvenselkää istui kolme ukkelia selät vasten luoteistuulta. Pari ahventa olivat kuulemma saaneet.
Pyöräytin oman avannon kohteliaan matkan päähän. Montaa kierrosta ei kairaa tarvinnut vääntää, kun reikä oli jo valmis. Jäätä oli kymmenisen senttiä. Se kestää hyvin tukevammankin pilkkimiehen.

Ahvenet olivat nirsolla päällä. Vasta kolmannesta reijästä sain ensimmäisen tärpin. Kahdeksan metrin syvyydestä otti tasapainopilkkiin "pannukarkea" (varttikilon) ahvena. Eipä hassumpi avaus. Se avanto ei sitten enempää antanutkaan. Kairailin ahkeraan uusia reikiä ja lähes kaikissa joku ilmoitti itsestään näykkäisemällä. Mutta, mutta... Kalojen otit olivat varovaisia. Ne tarttuivat huonosti ja kiinni jääneistä puolet irtosi ennen kuin sain nostettua ne syvyyksistä. Kaikki ylös tulleet olivat kuitenkin mukavan kokoisia, ei mitään jättejä, mutta hyviä filekaloja. Oheisessa kuvassa se ensimmäinen

Puolenpäivän jälkeen tälläsi pilkkiin tukevampi veijari. Jo ensi potkuista tunsin sen todella tuhdiksi. Varma ennätys, jos se on ahven, tuumin alkaessani nostaa sitä syvyyksistä kohti pintaa. Päässä takoi inhottava ajatus: "Kohta se irtoaa, kohta se irtoaa". Pidin siis siimaa tiukalla. Vain rajuimpiin syöksyihin annoin hiukan löysää. Hyvin kala kuitenkin pysyi kiinni ja kohta se oli jo avannon alla, reilun metrin syvyydessä. "Ei ole ahven", kerkisin tajuta, kun siima jo hervahti löysäksi. Ei edes pilkin painoa tuntunut. Ohut siima oli yllättäen rapsahtanut poikki.
Voihan PRKL! Olin niin paljon pelännyt kalan irtoamista, että unohdin kuinka ohuella siimalla ongin. Pilkin solmukin oli viimevuotinen. Sadattelin ääneen tutkaillessani siiman kihartunutta päätä. "Olet sinä Pekka varsinainen hölmölänen! Koko tammikuu olis ollu aikaa tarkistella siimoja ja solmuja, mutta eipä tullu tehtyä, ei!"
No, mitäpä tuosta. Onneksi näin kalan. Jos se olisi karannut jo syvemmällä olisin koko loppuikäni arvaillut oliko se jättiahven vai mikä. Nyt tiedän. Ahven se ei ollut. Kuhalta se näytti. Olkoon siis pulska kuha. Olisi kuhakin ollut mukava saalis. Nätit fileet siitä olisi saanut.
Neljän pilkkitunnin saalis oli aika niukka, yhdeksän ahventa, yhteispaino 1700 grammaaa. Siitä saa kolmelle hengelle sentään aterian, hyvä niinkin.
Sää oli hieno, kirpeää pakkasta ja auringonpaistetta. Elämys oli mahtava, vaikka isomuskuha vei pilkin. Uusia saa kaupasta.