Vastustamaton tarjous

Oltiin eilen juhlimassa isäukon kasikymppisiä, kun kännykkään putkahti Markukselta viesti: "Lähetkö aamulla Lohjanjärvelle, sinne kirkkaampaan länsiosaan. Löytyy pientä ja isoakin assua, jos vaan on otillaan. Lasse on tulossa myös". En voinut vastustaa tarjousta. Puolenyön aikaan keräilin kamat kasaan ja laitoin kellon herättämään kuuden jälkeen, jotta oltaisiin varmasti ottipaikoilla auringon noustessa.

Hyvin kerittiin. Oli vielä hämärää, kun pyöräytimme ekat avannot reilu kymmensenttiseen jäähän. Taivas oli pilvessä, pakkasta pari astetta, kohtalainen tuuli idästä ja lunta tuprutteli harvakseltaan. Ensimmäinen tärppi tuli päivän valjetessa. Muutama pikkuahven nousi peräjälkeen minitasurilla. Vaihdoin avantoa ja sama toistui. Vaihdoin isompaan tasuriin, jota kalat tyrkkivät ja ravistelivat, mutta eivät tarttuneet. Lopulta yksi jäi kiinni, reilu kymmensenttinen. Siirryin syvemmälle, mutta sieltä ei tullut tärppiäkään.

Päätimme lähteä kohti mantereen kyljessä olevan saaren eteläkärkeä. Tuuli oli virinnyt ja pureutui ikävästi haalarin läpi selkään. Laitoin sittenkin liian ohuet fleecet, kuluneen haalarin alle. Sen eristeistä puhaltaa tuuli jo läpi.

Saaren kärjestä tuulen ja tyvenen rajalta löytyi ahventa, jopa enemmän kuin aloituspaikasta. Koko vaan olisi saanut olla parempi, lähes kaikki reilun etusormen mittaisia. Viittä metriä syvemmästä ei tullut tärppiäkään. Tuuli tunkeutui täälläkin luihin ja ytimiin. Alkoi pian tuntua siltä, että koko alapää jäätyy, jos en pääse viimalta suojaan.

Markuksen ja Lassen nostellessa pikkuahventa kuin köyttä, siirryin ensin evästelemään saaren rantaan ja sitten sen suojan puolelle pilkille. Sillä välin Markus kiskaisi jäälle pari pannukarkeaa assua. Pikkuahveniakin oli välillä kaksin kappalein tasurin koukuissa. Niin ahneesti ne iskivät Lassen ja Markuksen pilkkeihin.

Tyvenessä oli mukava ongiskella, mutta kala ei siellä syönyt ollenkaan. Jääkin oli petollista. Ohuen lumikerroksen alta erottui heikkona uuden ja vanhan jään raja. Uutta jäätä oli vain nelisen senttiä, HuH! Onneksi huomasin heikosti näkyvän rajan ennen kuin astelin kylmään kylpyyn. Vähän matkan päässä näkyi myös osittain sula railo.

Palailin takaisin tuulen puolelle. Sain sieltä edelleen vain pieniä.

Siirryimme yhdentoista jälkeen aloituspaikkaan, mantereen ja saaren välisen salmen ulkopuolelle. Pikkuassut jyräsivät sielläkin. Puolilta päivin pakkasimme kamat ja suunnistimme kohti autoa, sillä Lassella oli iltapäivällä muita menoja.

Yhdessä päätimme, että Markuksen paikkaan palataan vielä, kunhan jäät kasvavat paksuutta. Silloin lähdetään korkkailemaan selkävesien karikoita. Siellä ne isomukset lymyilee (ja meille vinosti hymyilee).